Yhteistyötä työelämän kanssa

Koulutus. Sanan ympärille kietoutuu monta asiaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Koulutus esiintyy, kun puhutaan säästöistä, viennistä, henkisestä pääomasta ja talouskasvusta. Koulutus luo mahdollisuuksia työelämässä, menestystä kansainvälisessä kilpailussa ja mahdollisuuksia tasa-arvoon. Suomalainen sivistys ja koulutus on ollut pitkään yksi kansallisista ylpeydenaiheistamme. Miten käy tälle ylpeydenaiheelle, kun valmistua pitäisi ja entistä vähemmillä avuilla. Eivät ne ylimääräiset opintopisteet ja lisäkoulutus tietenkään pahasta ole. Jollainhan sitä pitäisi erottua muista työnhakijoista kovassa kilpailussa. Kaikki tämä määräajassa. Tai vielä parempaa, mahdollisimman nopeasti. Jatkuva muutostila on tullut jäädäkseen.

Opiskelijan tilaisuus kartuttaa itselleen erilaista osaamista ja siirtää sen suomat uudet mahdollisuudet, sekä piristävä vaikutus työelämään ja talouteen, voitaisiin mahdollistaa esimerkiksi laajentamalla vapautta hankkia tietoa yli korkeakoulu- tai tiedekuntarajojen. Turun Sanomien julkaisemassa Helsingin yliopiston entisen rehtorin Risto Ihamuotilan haastattelussa todetaan, että ns. ”putkitutkinnot” eivät ole hyvästä. Ihamuotila toteaa TS:n haastattelussa esimerkiksi kauppatieteilijöille voivan olla hyötyä humanistisista aineista. ”Toivottavasti innovaatioyliopistossa ymmärretään olla laittamatta opiskelijoita liian ahtaisiin rajoihin”, Ihamuotila toteaa.

Itselleni opiskelu on aina ollut itsestäänselvyys. Ahkerana, tiedonjanoisena ihmisenä, se on aina ollut osa omaa elämääni. Tenttikirjojen lukeminen tai tutkielman kirjoittaminen voi toki ajoittain tuntua pakkopullalta, mutta alitajunnassa kytee ajatus: ”Kun kouluttaudun ja näen vaivaa, pärjään elämässä. Saan mahdollisesti hyvän työpaikan.”. Vastapainona uutiskynnyksiä ylittävät jatkuvasti jutut heikosta huoltosuhteesta ja nuorisotyöttömyydestä (etenkin korkeasti koulutettujen).

Tässä vaiheessa kaltaiselleni nuorelle herää ajatus ”Mitä ihmettä varten valmistun ennätysajassa, kun ei ole mitään mihin valmistua.”. Tästä seuraa ajatusketju, joka pitää sisällään tulevaisuuden suunnitelmat, kuten työpaikan saaminen ja oma jaksaminen entistä kilpailuhenkisemmässä ympäristössä. Vanhempana täytyisi jaksaa painaa pitkää päivää, jotta saadaan tuottavuus nousuun ja vienti vetämään, kenties opinto- ja asuntolainat maksetuksi. Olisihan se mukava jos joskus tulevaisuudessa olisi jemmassa vähän ylimääräistä kahisevaa. Kaikki nämä asiat pyörivät meidän tiedostavien, tulevaisuutta suunnittelevien nuorten ajatuksissa.

Opiskelijaelämä on monelle ihmiselle sitä elämän parasta aikaa, tai niin ainakin sanotaan. Opintojen edistymisen ja realistisen tulevaisuuden suunnittelun lisäksi tärkeää olisi myös nauttia opiskeluajasta ja itse opiskelusta. Säästötoimenpiteet voivat kuluttaa korkeakoulujen kapasiteettia tarjota laadukasta opetusta. Välillisesti myös opiskelijoiden omaa intoa ja jaksamista opintojen parissa, sekä myöhemmin työelämässä. Monet asiat ovat uudelleenorganisoitavissa ja kehittyminen tärkeää. Koulutuksen tarjoaman osaamisen ei kuitenkaan tulisi missään nimessä olla asia, josta tingitään. Itse uskon edelleen korkeakoulutukseen. Hyvinvoivat energiset nuoret ovat se voima, joiden avustuksella tulevaisuutta rakennetaan. Kuten sanonta kuuluu ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Koulutus ja jaksaminen tulisi nähdä edistävinä tekijöinä. Innostuksen tappaminen ei todennäköisesti kanna hedelmää.

Työskennellessäni kesällä täällä Sivistystönantajissa, luin raportteja Suomen korkeakoulujen ja muun työelämän yhteistyöstä. Haluaisinkin korostaa kyseisiä projekteja mahdollisuutena saada opiskelijat mukaan työelämään ja edellytyksenä luoda työllisyyttä, talouskasvua, sekä uskoa tulevaan. Monet opiskelijat löytävät usein innoitusta erilaisista harjoittelupaikoista. Työryhmissä he ovat päässeet osallisiksi työelämää. Monelle se ensimmäinen vakituinen työpaikka löytyykin kenties vanhojen harjoittelupaikkojen ja saadun työkokemuksen kautta. Miten herkullinen tilaisuus yritykselle se olisikaan – napata itselleen talteen osaava nuori harjoittelija.

Yhteistyö työelämän ja korkeakoulujen välillä on mahdollisuuksien ja kokemusten tarjoamista ilman ennakkoluuloa. Henkilö jolla on erikoisempi aineyhdistelmä, mutta joka ei täysin vastaakkaan perinteistä profiilia työnhakijana voi juuri olla se piristysruiske, jota työelämä tarvitsee. Kenties humanisti kaupallisilla opinnoilla tai kauppatieteilijä media- ja viestintätaidoilla. Opiskelija puolestaan tarvitsee työelämältä tilaisuutta tuoda esiin oman osaamisensa. Tämän vuoksi korkeakoulujen ja työelämän yhteistyötä tulisi lisätä ja kehittää entisestään. Osaaminen tarvitsee estradin.

Risto Ihamuotilan haastattelu Turun Sanomissa tiivistää hyvin ajatuksen siitä, että monipuolisuus ja erikoisuus on valttia. Omasta mielestäni ne ovat myös tekijöitä, jotka ovat avain tulevaisuuden haasteisiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Satuin tässä eräänä päivänä pääsemään kuunteluoppilaaksi erään toimitusjohtajan vetämään keskusteluun. Kapeanäköisyys on luonut ongelman: Kävi ilmi, että nykyisin monia yritysjohtajia lähetetään Etelä-Eurooppaan opintomatkalle kehittämään yleissivistystään, sillä sen taso on laskenut huomattavasti. Johtajille opetetaan eurooppalaista historiaa ja kulttuuria, sillä ilman näiden asioiden tuntemusta small talk ja erilaisten bisneskulttuurien ymmärtäminen kansainvälisessä kaupassa, on hankalaa. Jälleen yksi esimerkki siitä, miten esim. insinööri tai kauppatieteilijä voisi ottaa oppia valtiotieteilijältä tai historioitsijalta. Tärkeää olisi monipuolisen osaamisen lisääminen. Ei koulutuksesta vähentäminen.