Vanhemmat koulujen mentoreiksi ja työelämälähettiläiksi?

Suvivirsi on paketoitu, koulukirjat suljettu ja oppilaat kirmanneet ansaitulle kesälomalle. Nyt on aika löhöillä, onkia, syödä mansikoita, lukea kirjoja ja viettää aikaa perheen ja kavereiden kanssa. Moni vanhempi koululainen hankkii myös kokemusta ja taskurahaa kesätöistä.

Pitkien kesäiltojen horisontissa siintää sitten taas elokuu ja koulujen alku. Tuolloin pakataan reput, saadaan rytmiä arkeen ja käydään opinpolulle. Koulujen arki alkaa taas. Joku oppilaista odottaa musiikin tuntia, toinen matematiikkaa, kolmas äidinkieltä. Välillä oppilas pohtii vääjäämättä myös tulevaisuuttaan. Sitä, mistä on kiinnostunut? Tai mikä hänestä tulee isona? Mitä haluaa opiskella? Millaisia töitä haluaa tehdä? Onneksi nykyään on TET-jaksot, Kun koulu loppuu -kampanja, Tutustu työelämään ja tienaa ja muita ohjelmia. Mutta tuntuu siltä, että näitä tulevaisuuden valintoihin liittyviä pohdintoja on yhä nuoremmilla ja tarvetta työelämätietoon yhä varhemmilla luokilla.

Vanhemmat ovat alihyödynnetty koulujen voimavara

Mitä vanhemmaksi lapsemme tulevat, sitä kauemmaksi me vanhemmat etäännymme heidän kouluarjestaan. Päiväkodissa joka päivä lasta haettaessa ja tuotaessa vaihdetaan kuulumisia siitä, mitä on päivän aikana tehty ja opittu. Alakoulussa ja vielä yläkoulussa keskustellaan oppilaan edistymisestä harvemmin, mutta systemaattisesti mm. vanhempainvarteissa. Yhteydenpitoa varten käytössä on myös Wilma.

Toisella asteella vuorovaikutusta koulujen ja perheiden välillä ei juurikaan ole. Ja se on aivan luonnollista. Lapset ja nuoret ottavat pikkuhiljaa itse vastuuta oppimisestaan ja vanhemmat ovat tässä itsenäistymisprosessissa enemmänkin heidän tukenaan. Mutta. Minusta tuntuu, että voisimme tehdä enemmän. Että me vanhemmat olemme alihyödynnetty voimavara lasten ja nuorten koulun arjessa. Erityisesti entisinä oppilaina, nykyisinä aikuisina, jotka voisivat olla arvokkaita keskustelukumppaneita oppilaille, kun he pohtivat tulevaisuuttaan, opiskelua ja työelämää.

Kokemusten jakamista, kuuntelua ja oman polun löytämistä

Tätä mentori- tai työelämälähettiläs -toimintaa olisi helppo aloittaa vaikkapa kokeilemalla. Ehkä jossain koulussa löytyykin jo kokemuksia, joista kuuluisin mielelläni. Toiminta voisi olla laajempaa ja suunnitelmallista. Mukana olevat vanhemmat osallistuisivat koulun arkeen jakamalla tarinoita siitä, miten heistä tuli niitä ihmisiä, joita he nyt ovat. Vanhemmat voisivat käydä kouluissa kertomassa eri ammateista, niihin johtavista opinpoluista, työelämästä ja siellä vaadittavista tiedoista sekä taidoista. Vaikka lapsi ja nuori pääsääntöisesti kuunteleekin omia vanhempiaan, niin luokkakaverin vanhempien viesti vastaanotetaan myös herkällä korvalla ja tutun aikuisen sanaan on helppo luottaa.

Mukaan mahtuisi myös tarinoita vääristä valinnoista, työttömyydestä, perheen ja työn yhdistämisestä sekä kokemuksia siitä, miten kaikesta on selvitty, mitä elämän varrella on opittu. Kaikki me kuljemme oman polkumme, mutta sen oman ainutlaatuisen polun löytämisessä ja rakentamisessa auttaa, kun tietää, että muut ovat käyneet täsmälleen samoja asioita läpi, pohtineet sitä, mitä sinäkin ja löytäneet oman paikkansa maailmassa. Tätä samaa kokemusten jaon ansiokasta työtä tehdään mm. korkeakoulujen mentorointiohjelmissa, joita voin lämpimästi suositella. Ideana näissä molemmissa on kannustaa, jakaa kokemuksia, kuunnella ja keskustella. Olla läsnä omana itsenään.

Hyvä yhteistyökumppani tässä koulujen mentorityössä voisi olla Suomen Vanhempainliitto, joka on valtakunnallinen vanhempien osallisuuden ja kasvatusyhteistyön asiantuntijajärjestö, edustaen koulujen vanhempainyhdistyksiä. Voimme palata asiaan, kunhan on ensin syöty mansikoita, oleiltu perheen ja kavereiden kanssa ja luettu kirjoja!