Tohtorikoulutuksessa on yrittäjyyden piirteitä

Jatko-opintojen aloittaminen tapahtui osittain sattumalta, niin kuin monet myöhemmätkin vaiheet työurallani. Olin saanut valmiiksi maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa puhtaasta matematiikasta, mutta halusin perehtyä enemmän myös soveltavaan matematiikkaan. Silloinen Teknillinen korkeakoulu ja diplomi-insinöörin opinnot tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta.

Onneksi TKK:n hallinnossa tilannettani mietittiin avarakatseisemmin. Keskusteluiden jälkeen tulevan laitokseni esimiehen kanssa päädyimme siihen, että oppisin eniten uutta, jos aloittaisin jatko-opinnot suoritettuani ensin perustutkintoa täydentäviä opintoja. Systeemianalyysi ja teollisuustalous laajentaisivat edellisiä opintojani niin kuin olin halunnutkin. Päätös oli lopulta helppo.

Mitä vahvuuksia vuodet tohtorikoulutettava ovat antaneet myöhemmässä työelämässä? Mitä hyötyä tohtorikoulutuksesta on ollut työnantajilleni ensin Suomen Akatemiassa tiedepolitiikan ja tutkimushallinnon parissa ja sen jälkeen Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ssa tutkimus- ja innovaatiopolitiikan tehtävissä ja nykyisessä työssäni EU-edunvalvonnan parissa?

Koko prosessissa oli jotakin yrittäjämäistä. Siihen liittyi paljon vapautta, mutta myös vastuuta. Ensimmäisen osajulkaisun jälkeen olin aika pitkälle omillani. Tein paljon työtä, josta osa johti umpikujaan, mutta osa tutkimuspapereihin ja innostaviin yhteistyökuvioihin. Oli apurahahakemusten kirjoittamista ja säätiöiden vakuuttamista siitä, että väitöskirjatyöni loppuvaiheen rahoittamiseen kannattaisi lähteä mukaan. Jatko-opintojen ja erityisesti väitöskirjan tekeminen on mittava projekti, jonka läpivieminen on osoitus aikamoisesta itsekurista ja sinnikkyydestä. Itsensä johtaminen tulee hyvin tutuksi.

Tohtorikoulutus varmasti kehitti ja vahvisti monia yleisiä taitoja, joista on runsaasti hyötyä monenlaisissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä. Tällaisia ovat mm. tieteellinen ajattelutapa, kokonaisuuksien mutta myös yksityiskohtien hallinta, ongelmanratkaisukyky ja analyyttinen päättelykyky sekä itsenäisyys ja aloitteellisuus.

Olin jatko-opiskelijana onnekas siinä suhteessa, että matemaattisen mallintamisen ja erityisesti matemaattisen biologian tutkimus on Suomessa kansainvälisesti korkeatasoista. Vahva kansainvälisyys olikin luonteva osa koko tohtorikoulutustani. Sain olla osa tiivistä pohjoismaista jatko-opiskelija- ja tutkijaverkostoa, kävin runsaasti kansainvälisissä konferensseissa esittelemässä tutkimustani ja työskentelin Itävallassa suuressa kansainvälisessä tohtorikoulutusohjelmassa. Oli myös itsestään selvää, että väitöskirjan osajulkaisut pyritään samaan arvostettuihin kansainvälisiin lehtiin.

Olen aina uskonut vahvasti siihen, että kun asiasta innostuneet eritaustaiset ja erilaiset ihmiset työskentelevät yhdessä, lopputulos on usein parempi kuin keskenään samankaltaisten ihmisten kesken. Prosessi tosin voi olla työläämpi. Monialaisesta ja -kulttuurisesta yhteistyöstä ja tiimityöstä keräsin kokemusta koko tohtoriopintojen ajan. Helsingin ja Lundin yliopiston biologit saivat tottua matemaatikon ajattelutapaan ja minä heidän. Mielikuva vain yksin puurtavasta tutkijasta ei siis todellakaan ole aina paikkansapitävä.

Viestintätaitoni monipuolistuivat tohtorikoulutuksen aikana. En olisi uskonut, kuinka suurta hyötyä minulle on myöhemmin tieteellisestä kirjoittamisesta, joka on tiivistä ja jossa pääkohdat tuodaan selkeästi esille. Varmuutta suulliseen esitykseen tuli monista seminaari- ja konferenssiesitelmistä sekä Suomessa että ulkomaisilla areenoilla.

Oman tutkimusalan syvällistä osaamista, tohtorikoulutuksen kovaa ydintä, en ole hyödyntänyt työssäni enää aikoihin. Tähän liittyy myös asia, jonka olisin opinnoissani tehnyt toisin. Olisin miettinyt väitöskirjan aiheen valintaa tarkemmin työuran näkökulmasta ja päätynyt johonkin käytännönläheisempään aiheeseen. Minulla ei ollut missään vaiheessa tarkoitus jäädä akateemiselle uralle, mutta varsinaista urakeskustelua en kuitenkaan muista käyneeni jatko-opintojen aikana. Tilanne on varmasti edistynyt viime vuosituhannen lopusta, mutta arvaukseni on, että tällä saralla on yhä kehitettävää.

Minulta on joskus kysytty, olenko kokenut akateemisen maailman ulkopuolisessa työelämässä vähättelyä tai epäilyjä tohtorin tutkinnon vuoksi. Todennäköisesti olen, mutta mikään yksittäinen tapaus ei ole jäänyt mieleen. On tärkeää pystyä itse tunnistamaan, kertomaan ja osoittamaan toiminnallaan tohtorikoulutuksen tuomia hyötyjä. Ketään ei palkata pelkän tutkinnon vuoksi. Myös omalla esimerkillä voi päivittää ihmisten joskus vanhakantaisia tai yksioikoisia näkemyksiä siitä, millaisia tyypilliset tohtorikoulutuksen saaneet henkilöt ovat. Samalla voi toivottavasti lisätä työnantajan kiinnostusta palkata muitakin tohtoreita.