Tieteen yllä on pulmallinen näkymättömyysviitta
Lehden sivulta tuijottaa kuumeinen mies. Kyseessä on Akseli Gallen-Kallelan kauan kadoksissa ollut, mutta vastikään löytynyt teos Haavakuume. Nimi tarkoittaa haavan tulehtumisesta johtuvaa kuumetta. Se voi pahimmillaan aiheuttaa verenmyrkytyksen, kuolion ja johtaa jopa kuolemaan. Miehen tuskainen olotila välittyy maalauksesta vahvasti.
Nykyään meillä on tulehtuneiden haavojen hoitoon antibiootit. Vuonna 1889 sellaisia ei ollut vielä olemassa. Louis Pasteur kehitti niitä tuolloin Ranskassa, mutta kesti vuosikymmeniä ennen kuin antibiootit olivat lääkekäytössä. Moni nykyinen harmiton tulehdus jäi ennen hoitamatta. Korvatulehdus saattoi johtaa kuulon menetykseen ja pienestä haavasta alkanut tulehdus muodostua kohtalokkaaksi.
Taulu herättää ajatuksia. Se on samalla suomalaisen kuvataiteen loistava esimerkki, aikansa kuvaaja, mutta myös muuta. Taulu on katsojalle muistutus siitä, millainen meidän maailmamme olisi ilman tiedettä ja sen saavutuksia.
Tiede on oleellinen osa arkipäiväämme, mutta emme yleensä tiedosta sitä. Se voi ehkä johtua siitä, että tutkimuksen ja tieteen polku ihmisen arkipäivään on usein pitkä ja piilossa. Kun käytössämme on vaikkapa uusi allergialääke tai maistelemme härkäpavuista tehtyä elintarviketta, päivitämme kännykkäämme uusia sovelluksia tai kuulemme ihmisten käytökseen liittyvää uutta tietoa, pohdimme ja arvostamme liian harvoin sitä, miten ne kaikki elämäämme helpottavat ja ilahduttavat asiat ovat syntyneet. Näemme lopputuloksen, mutta emme sitä usein pitkää aikaa ja vaivaa tuloksen takana. Arvostamme lopputulemaa, mutta osaammeko arvostaa sitä, mitä siihen pääseminen on vaatinut? Se mikä ei näy, ei tavallaan ole olemassa.
Tiede ei sellaisenaan näy, eikä pidä itsestään meteliä. Se on kätkössä ja näkyy meille siten, että sitä ei enää välttämättä pidetä tieteellisenä saavutuksena. Matkan varrella tieteellinen työ ja tutkimus ovat kokeneet muodonmuutoksen. Niistä on kehittynyt käytettävää tietoa, uusia tuotteita tai elämää helpottavia palveluita. Tiede on siis jatkuvasti läsnä, mutta harmillisen näkymättömyysviitan alla.
Kun seuraavaksi tartun kaukosäätimeen, otan rokotuksen tai nautin siitä, että musiikin kuuntelu on paitsi rentouttavaa, mutta myös aivoja vahvistavaa, niin pysähdyn hetkeksi miettimään, mitä kaiken edellä mainitun aikaansaaminen on vaatinut.
Tiede on vahvasti läsnä jatkuvasti ympärillämme. Voisimme opetella näkemään sen paremmin, kurkistamaan näkymättömyysviitan alle.