Suomen talouskasvun edellytykset

Suomen talous kasvaa nyt neljättä vuotta ja kasvuvauhti on ohittanut euroalueen. Pitkän taantuman jälkeen kiinnikurottavaa kuitenkin riittää.

On helppo ennustaa, että kasvu jatkuu hyvänä tänä vuonna, mutta minkälaiseksi muotoutuu Suomen talouden kasvu pidemmällä aikavälillä? Tähän vastaaminen edellyttää pohdintaa talouskasvun lähteistä ja Suomen vahvuuksista ja heikkouksista.

Iso kysymys on, miksi talous ylipäänsä kasvaa?

Miksi elintasomme parantui niin valtavasti viimeisen vuosisadan aikana? Eri maiden välillä elintasoerot voivat olla valtavia ja elintason kehitys hyvin eritahtista.

1800-luvun lopulla Suomi oli köyhä maa muihin länsimaihin verrattuna, mutta 1900-luvun aikana Suomi otti kiinni muut länsimaat tavalla joka hakee vertaistaan maailman taloushistoriassa.

2010-luvulla Suomen suhteellinen asema on puolestaan hieman heikentynyt. Viime vuosikymmeninä erityisesti Kiina on ottanut muita maita kiinni hyvin nopeasti, vaikka onkin yhä kaukana jäljessä. Maa voi myös pudota kehityksen kyydistä, kuten Argentiinan esimerkki osoittaa.

Talouskasvu ja elintason nousu eivät siis ole itsestäänselvyyksiä. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet Suomen poikkeuksellisen nopeaan talouskasvuun 1900-luvulla?

Sekä ennen 1990-luvun lamaa, että sen jälkeen, Suomen talouskasvu oli kehittyneiden maiden nopeimpia. Pohjan 1990-luvun laman jälkeiselle kasvukaudelle loivat 1960-1970 -luvun panostukset tutkimukseen, kehitykseen ja koulutukseen. Esimerkiksi insinööritieteitä opiskelevien korkeakouluopiskelijoiden määrä kolminkertaistui ja on edelleen kansainvälisesti vertaillen melko korkea.

Keskeinen tekijä 90-luvun loppupuolen menestykselle oli myös itse lama ja lamasta toipuminen. Se aikaansai luovan tuhon prosessin, rakennemuutoksen, jossa resurssit allokoituivat uudelleen tehokkaampaan asentoon. Lama myös pakotti tekemään myöhempään talouskehitykseen vaikuttaneita isoja ratkaisuja. Lamatutkimusten ja -selvitysten mukaan keskeisiä päätöksiä olivat: selkeä vientipainotteinen kasvustrategia, T&K- ja koulutusinvestointien jatkaminen laman keskelläkin, työvoimakustannusten alentaminen ja yritysverotuksen keventäminen. Kaikki nämä tekijät mahdollistivat sen, että sähkö- ja elektroniikkasektori alkoi kasvaa Suomessa. Edellytykset sen kasvulle olivat olemassa, mm. riittävä tarjonta osaavasta työvoimasta.

Teknologinen kehitys, työn tuottavuus ja digitalisaatio

Taloustieteilijät ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että pitkällä aikavälillä elintason kasvu johtuu pääosin teknologisen kehityksen aikaansaamasta työn tuottavuuden kasvusta. Samoilla panoksilla saadaan tuotettua enemmän ja parempia tavaroita ja palveluita. Suomessakin elintason kasvutrendi on historiassa seurannut hyvin läheisesti tuottavuuden kasvua.

Digitalisaatiosta on jo pitkään enteilty seuraavaa tuottavuuskasvun aaltoa, mutta on jossain määrin arvoitus miksi se ei näy tuottavuuden kasvussa. Kehittyneiden maiden tuottavuuskasvu ja siten myös talouskasvu on päinvastoin viime vuosikymmeninä hidastunut. Etenkin finanssikriisin jälkeen on eletty pitkittynyttä hitaan kasvun kautta. Yksi tarjottu selitys on talouskasvun lähteiden ehtyminen: kehittyneiden maiden väestö ikääntyy ja informaatioteknologian merkittävimmät kasvukontribuutiot voivat olla jo takanapäin.

Digitalisaation vaikutukset tosin jakavat taloustieteilijät kahteen koulukuntaan. Toisen mukaan paras on sittenkin vielä edessäpäin.

Miltä näyttävät talouskasvun lähteet Suomen kannalta?

Tuottavuuskasvu on Suomessa ollut finanssikriisin jälkeen poikkeuksellisen heikkoa. Muihin samankaltaisiin pieniin avoimiin talouksiin verrattuna Suomen tuottavuus on jäänyt eniten finanssikriisiä edeltäneestä tasostaan. Tuottavimmat teollisuudenalat ovat supistuneet voimakkaasti ja kehitys sektorien sisälläkin on ollut heikkoa.

Vuonna 2017 tuottavuuskasvu Suomessa virkosi, mutta on hyvin vaikea ennustaa pysyykö nopeampi tuottavuuskasvu yllä nykyisellä tuotantorakenteella vai jääkö se väliaikaiseksi ilmiöksi.

Finanssikriisin jälkeisessä taantumassa Suomen pääomakanta polki paikallaan tai jopa supistui, mikä on varsin poikkeuksellista. Nyt pääomakanta taas kasvaa, kun tuotantovälineisiin investoidaan ja tutkimus- ja kehitysinvestoinnitkin ovat kääntyneet kasvuun. Tämä kasvattaa myös tulevaa tuotantopotentiaalia. Mutta paraneeko tuottavuus vastaavasti?

Työpanoksen kasvusta ei Suomessa ole talouskasvun ylläpitäjäksi. Työikäisen väestön osuus koko väestöstä on painunut samankaltaisten maiden vertailussa kaikista pienimmäksi, n. 62 %:iin, ja sen supistuminen jatkuu lähivuosikymmeninä.

Vaikka talouskasvu olisi tulevaisuudessakin tuottavuuden paranemisen varassa, työllisyys on avainasemassa hyvinvointivaltion rahoittamisen kannalta.. Työikäisen väestön supistuessa olisi entistä tärkeämpää, että suurempi osa siitä olisi töissä. Työllisyysaste on Suomessa kuitenkin selvästi muita pohjoismaita alhaisempi, vaikka meillä on samankaltainen hyvinvointivaltio rahoitettavana.

Työllisyyden viimeaikainen myönteinen kehitys on kovin vaatimatonta suhteessa tulevaisuuden haasteisiin. Hallituksen tavoittelema 72 %: n työllisyysaste ei välttämättä toteudu, eikä se riitä poistamaan kestävyysongelmaa julkisesta taloudesta.

Keskimääräisen työajan lyheneminen siirtää maalia kauemmaksi, sillä verotulojen määrä riippuu viime kädessä kokonaistyötunneista eikä pelkästään työllisten määrästä. Yleisen työllisyystilanteen paraneminen peittää alleen ongelmia, joilla voi olla kauaskantoisia kielteisiä vaikutuksia, kuten nuorten aikuisten muihin ikäryhmiin verrattuna heikko työllisyyskehitys sekä työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten suhteellisen suuri osuus.

Suomen vahvuuksista on syytä pitää kiinni

Suomen talouden kehitys on viimeisen vuosikymmenen aikana monella mittarilla jäänyt jälkeen verrokkimaista, ja kasvun edellytykset ovat joiltain osin heikommat. Toisaalta talouden perusrakenteet – instituutiot, koulutuksen taso, naisten osallistuminen työmarkkinoille, innovaatiopotentiaali – ovat vahvat.

Suomen Pankin pitkän aikavälin kasvuennusteessa vuodelta 2014 arvioitiin kasvun yltävän 2020-luvulla vain reiluun 1 %:iin sekä aiempaa heikomman väestökehityksen että työn tuottavuuden kasvun pitkäaikaisen hidastumisen perusteella.

Väestökehitys on mikä on, mutta mitä pitäisi ajatella tuottavuuskasvun viimeaikaisesta nopeutumisesta? Tuleeko nyt nähdystä tuottavuuspyrähdyksestä pysyvämpi ja onko Suomen pitkän aikavälin kasvuennustetta siten tarve päivittää nopeamman kasvun suuntaan? Tämä voisi olla perusteltua, jos nykyiset investoinnit tuotantokapasiteettiin parantavat tuottavuutta pysyvämmin, tai jos digitalisaation hyötyjen leviäminen alkaisi näkyä myös taloustilastoissa.

Olemassa olevista vahvuuksista on syytä pitää kiinni. Ne tarjoavat lähtökohdan talouden uudistumiselle. Niiden luomat mahdollisuudet eivät kuitenkaan toteudu itsestään.