» Uutishuone » Blogi » Sivistyminen ei edisty velvoittein

Sivistyminen ei edisty velvoittein

Jouni Välijärvi

Koulutus on yhteiskunnan toimivuudelle välttämätöntä. Siksi jokainen suomalainen velvoitetaan osallistumaan oppimisen prosesseihin suuren osan lapsuus- ja nuoruusvuosistaan.

Hallitus on laajentamassa velvoitetta kouluttautua 18 ikävuoteen saakka. Perusteluna on se, että meillä on kasvava joukko nuoria vaille riittäviä valmiuksia nykyaikaiseen kansalaisuuteen. Onko tämä kuitenkaan toimivin ja taloudellisesti järkevin tapa varautua muuttuviin sivistystarpeisiin?

Sivistymään ei ketään voi pakottaa. Osaamisen edistämisessä velvoite ei tuota parasta pedagogiikkaa. Tutkijoiden nykykäsitysten mukaan tuloksellisen ja kestävän oppimisen perustana on motivaatio eli halu oppia. Motivaation edellytyksenä on, että oppilas kokee opiskelunsa mielekkääksi.

Kestävä oppiminen vaatii aikansa. Kiire johtaa pinnallisuuteen, näennäissivistykseen. Aika ei kuitenkaan ole riittävä edellytys hyville tuloksille. Sama aika ja samat oppisisällöt tuottavat suuren yksilöllisen vaihtelun osaamisessa.

Tarvitaan yksilöllisiä ja kohdennettuja toimia

Heikko osaamiseen kietoutuu hyvin usein alhaiseen motivaatioon, kadotettuun luottamukseen omiin kykyihin ja moninaisiin kotielämän ongelmiin. Taustalla on tyypillisesti vuosia jatkunut kielteisten oppimiskokemusten kehä, jossa kouluoppimisen mielekkyys on hävinnyt jo varhain. Kaksi lisävuotta koulua samoin menetelmin tuskin auttaa korjaamaan oppimispolun rikkinäistä perustaa. Tarvitaan paljon yksilöidympiä ja kohdennetumpia toimia.

Suomalaisnuorten keskimääräinen osaaminen on edelleen kansainvälistä huippua, vaikka taso on tasaisesti heikentynyt viimeiset 10 vuotta. Taidoissaan vakavista puutteista kärsivien oppilaiden osuus on 2,5 –kertaistunut runsaaseen 10 prosenttiin. Heidän osaamisensa vastaa korkeintaan keskimääräisen 6.-luokkalaisen tasoa. Jotain on siis välttämätöntä tehdä

Ensisijaista on edistää oppilaiden hyvinvointia koulussa ja kotona

Yhteiskunnan muuttuessa nuoren sosiaalinen integraatio edellyttää yhä laadukkaampaa osaamista. Valtaenemmistölle tämä onnistuu varsin kivuttomasti, ja pedagogiikan kehitys avaa lisää mahdollisuuksia tukea motivoitunutta, itsenäistävää ja oppilaan omat kiinnostukset huomioon ottavaa opiskelua. Toisaalta joillekin nuorille oppimispolun karikot muodostuvat entistä kohtalokkaammiksi.

On välttämätöntä parantaa koulujärjestelmän edellytyksiä havaita ja puuttua lapsen koulupolun säröihin mahdollisimman varhain. Koulutusajan mekaanisen lisäämisen sijaan lisävoimavaroja on järkevintä suunnata oppimisen monimuotoisen ongelmien syiden selvittämiseen ja keinojen löytämiseen niiden poistamiseksi.

Ensisijaista on edistää näiden oppilaiden hyvinvointia samaan aikaan koulussa ja kotona. Tähän tarvitaan nykyistä jouhevampaa koulun sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Oppimista ja hyvinvointia tukevat palvelut tulee olla kouluyhteisössä saatavilla kattavasti ja nopeasti.

On aika myös uskaltautua kysymään, onko nykymuotoinen peruskoulu kestoltaan ja sisällöltään samana kaikille optimaalinen rakenne. Olisiko aika keskittyä tarjonnan tasa-arvon vaalimisesta sijasta osaamisen tasa-arvon lisäämiseen? Voisiko nuori 2030-luvulla koulutustakuun sijaan saada osaamistakuun? Mahdollisuus, ja myös velvoite, monimuotiseen ja yksilöllisesti tuettuun kouluttautumiseen olisi tarjolla niin pitkään, että riittävät valmiudet elämään olisi varmasti saavutettu.

Jaa

Seuraa

Jouni Välijärvi

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston professori.