Sami Kokko: Liikkuminen hiipuu Suomessa iän myötä erityisen paljon – arjessa liikutaan entistä vähemmän, vapaa-ajalla ohjatusti entistä enemmän

Keskimäärin joka kolmas suomalainen 7–15-vuotias lapsi ja nuori liikkuu riittävästi eli vähintään tunnin päivittäin. Tämä keskimääräinen tilanne jättää kuitenkin varjoonsa toisen – ehkäpä vielä olennaisemman – ilmiön eli liikkumisen vähenemisen iän myötä. Tämä iän myötä tapahtuva liikkumisen väheneminen on tunnistettu jo reilu vuosikymmen sitten kyselytutkimuksilla, mutta vuonna 2016 Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa LIITU-tutkimuksessa ensimmäistä kertaa ja vuonna 2018 toista kertaa liikemittareilla kerätty objektiivinen tieto tarkensi tuloksia ja liikkumisen vähenemisen kuva näyttäytyy entistä jyrkempänä. Tosin, tämäkään ei vielä paljasta täyttä kuvaa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä, vaan olemassa on vielä vahva polarisaatio-ilmiö eli osa lapsista ja nuorista liikkuu entistä enemmän ja osa vähemmän.

Kulunut korona-aika vahvisti osaltaan tätä polarisaatiokehitystä. Lisäksi liikkumisen suhteen on olemassa myös selvää eroa tyttöjen ja poikien välillä. Suosituksen mukaan liikkuvia tyttöjä on noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin poikia nuorimmissa ikäluokissa. Myös lukioikäisissä riittävästi liikkuvia tyttöjä on poikia vähemmän.

Ohjatun toiminnan ollessa pysähdyksissä, piti löytää keinot ja tavat liikkua omatoimisesti

Korona-aika on kohdellut nuorten liikkumista eri tavoin. Esimerkiksi kevään 2020 lockdown:n aikana paljon jo ennestään liikkuvat pystyivät suuremmassa joukoin lisäämään tai ylläpitämään liikkumistaan, joka tarkoittanee sitä, että sen lisäksi, että heillä on liikkumisen rutiinia, heillä on todennäköisesti myös parempi liikkumisosaaminen, joka edesauttaa sopeutumista poikkeuksellisiin muutoksiin. Erityisesti lockdown-aikana tämä tarkoitti liikkumisen osalta sitä, että ohjatun toiminnan ollessa pysähdyksissä, piti löytää keinot ja tavat liikkua omatoimisesti ja lähiympäristöä hyödyntäen.

Viimeiseksi asiaksi lasten ja nuorten liikkumisesta nostan arjen liikkumisen, omatoimisen liikkumisen ja ohjatun liikkumisen suhteen. Monet asiat hoituvat internetin välityksellä vaikkapa omalta kotisohvalta. Liikkumisesta tai oikeammin liikunnasta on tullut erillissuorite – siis jotain sellaista, mitä lähdetään vapaa-ajalla erikseen ja usein tarkoituksellisesti harrastamaan. Vaikkapa Padelia pelaamaan.

Kun vielä vuosikymmen sitten liikunnan käsitteen nähtiin kattavan kaikenlaisen liikkumisen, niin tänä päivänä entisajan liikunnan on korvannut liikkumisen käsite ja liikunta on muuttunut koskemaan liikunnan harrastamista, kuten edellä totesin. Aiemmin vastaava ero oli liikunnan (physical activity:  Liikunnalle ei ole suoraan englannin kielen vastaavaa termiä. Usein on käytetty physical activity termilä, mutta se ei täysin vastaa liikuntaa, eikä suomenkielinen fyysinen aktiivisuus taas kuvaa myöskään täysin samaa kuin liikunta. ) ja kuntoilun (excersice) välillä.

Seuratoiminta aloitetaan aiempaa nuorempana, yhteen lajiin keskitytään aikaisin

Liikkumisella siis tarkoitetaan kaikenlaista liikkumista kevyestä rasittavaan ja arjestamme sitä on hävinnyt eniten, jos sitä ei sitten joku ole tietoisesti korvannut esimerkiksi matkaliikkumisella. Samalla, lasten ja nuorten kohdalla on vapaa-ajan ohjattuun liikkumiseen ja urheiluun osallistuvien määrä kasvanut selvästi. Suomessa tämä tarkoittaa pääosin seuratoimintaan osallistumista, vaikka viime aikoina on myös panostettu koulupäivän yhteydessä toteutettavia kerhotyyppisiä toimintoja ja myös liikunta-alan yritykset ovat alkaneet tarjota palveluja nuorille.

Seuratoimintaan osallistumisen kasvu on ollut suurta. Seuratoiminta myös aloitetaan tänä päivänä aiempaa varhaisemmassa iässä. LIITU-tutkimuksen aineistojen mukaan keskimäärin 6-vuotiaana. Myös seuraavissa asioissa on tapahtunut vastaavaa aikaistumista eli kun seuratoiminta aloitetaan aiempaa nuorempana, niin myös yhteen lajiin keskitytään turhan aikaisin – 9-vuotiaana. Seuratoiminta lopettaminen alkaa keskimäärin 11-vuotiaana.

Näyttää siis siltä, että varhaistunut aloittaminen myös varhentaa yhteen lajiin erikoistumista ja seuratoiminnan lopettamista. Seurassa oloaika ei siis ole varhaistuneen aloitusiän myötä pidentynyt, vaan nykyisin seuratoiminnassa ollaan suurin piirtein samanlainen aika, mutta varhaisemmalla iällä.

Tarvitaan luotettavaa tietoa ja kohdennettuja toimenpiteitä

Ensimmäinen viesti näistä tuloksista on se, kun halutaan saada väestötason liikkumismäärä luotettavasti selville, tulee se tehdä mittarilla mitatusti, ei itsearvioiden. Samalla, tarvitsemme kyselyillä tietoa lapsilta ja nuorilta itseltään, miten he esimerkiksi haluaisivat liikkua.

Toinen viesti on se, että edellä mainittu iänmukainen liikkumisen hiipuminen on aiempaa tietoa jyrkempää ja liikkuminen alkaa hiipua hyvin aikaisessa ikävaiheessa. Meidän on tarpeen pohtia yhä kohdennetumpia toimenpiteitä, ainakin iän, tyttöjen ja poikien ja liikkumisaktiivisuuden suhteen. Toimien kohdennus tulisi lähteä siitä, miten pystymme pitämään liikkumisaktiivisuustason yllä. Se tarkoittaa erilaisia toimia kuin sitten vaikkapa 13-vuotiaille, joista suurimmalle osalle tulisi saada lisää liikkumista viikkoon.

Motivointia aktiiviseksi liikkujaksi ja katse arjen ympäristöihin

Kolmas viesti koskee seuratoimintaa. Osallistumismäärän kasvu ja alhaisempi aloitusikä tarkoittavat väistämättä sitä, että mukana on yhä heterogeenisempi joukko lapsia ja nuoria. Ja todennäköisesti isolla osalla vajeita taito ja peruskuntotekijöissä. Yksinkertaisesti vähemmästä liikkumistaustasta johtuen. Heitä ei voi valmentaa samalla tavalla kuin ennen, vaan heidän perusominaisuuksiaan tulee kehittää monipuolisesti. Samalla heitä tulee motivoida aktiivisiksi liikkujiksi myös seuratoiminnan ulkopuolella. Valmentajilta tarvitaan enemmän liikuntakasvatuksellista otetta.

Neljäs viesti on, että katseen tulee olla samaan aikaan kaikissa lasten ja nuorten arjen toimintaympäristöissä ja kuhunkin kohdentaa kyseiseen toimintaympäristöön soveltuvia toimia. Sellaisia, joiden lapset ja nuoret itse arvioivat olevan mielekkäitä ja toimivia. Kaikkien tahojen tulee pohtia, miten heidän toimintansa aikana voitaisiin lasten ja nuorten liikkumista lisätä. Mutta samaan aikaan, minkään tahon ei tarvitse tavoitella tuntia päivässä. Jos jokainen taho saa lisättyä lasten ja nuorten liikkumista hieman, niin kokonaismäärä voi kasvaa paljon.