Oppivelvollisuuden laajentamiseen suunnitellulla euromäärällä saisi jokaiselle syrjäytymisvaarassa olevalle lapselle henkilökohtaisen ohjaajan

Oppivelvollisuuden laajentaminen on käynyt lausuntokierroksella ja etenee eduskunnan käsittelyyn lokakuun alussa. Puolesta ja vastaan on esitetty lain valmisteluaikana monenlaisia näkemyksiä. Pitkä kokemus erityisopettajana perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa sekä näkemys oppilaitoksen johtamisesta mietityttävät itseäni velvollisuuden haasteista.

Yhteiskunnan normaalipalveluista etääntyvä lapsi ja nuori tarvitsee vierelleen turvallisia kanssakulkijoita, joiden tehtävänä on luoda pohja opiskelumotivaatiolle. Motivaation tärkein tekijä on oma halu ja ymmärrys kehittää itseään. Velvollisuus tehdä jotain vasten tahtoaan ei lisää innostusta yhteenkään asiaan.

Oppivelvollisuuden laajentamisen perusteina on käytetty työllisyyden parantamista ja syrjäytymisen ehkäisyä. Perusteet sinänsä ovat erinomaisia ja asiat sellaisia, joihin pitää kiistatta pystyä vaikuttamaan. Mutta onko velvollisuuden tuominen toiselle asteelle ratkaisu haasteisiin, jotka eivät ole ratkenneet perusopetuksessa ja joihin pitäisi pystyä puuttumaan jo esiopetusvaiheessa? Ja saadaanko pakottamalla kuitenkaan kaikkia mukaan työelämään?

Ei kannettu opiskelija koulussa pysy

Kuka ottaa lopullisen vastuun? Mikäli perusopetuksessa kaikilla huoltajilla olisi ollut mahdollisuus tukea lastensa opintoja, meillä ei juurikaan olisi koulupudokkaita tai syrjäytyneitä. Ne perusopetuksen oppilaat, joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tai edellytyksiä tukea koulunkäyntiä ja opiskelua, työllistävät kuntien tukipalveluja, opiskelijahyvinvointipalveluja ja opetushenkilöstöä. Syytä tästä ei voi vierittää yksinomaan vanhempien niskaan: jokainen isä, äiti tai muu huoltaja varmasti yrittää parhaan kykynsä mukaan ja toivoo lapselleen parasta. Esimerkiksi mielenterveysongelmissa saattaa tukipalveluihin pääsy kuitenkin kestää kunnan tilanteesta riippuen viikkoja tai jopa kuukausia.

Oppivelvollisuuden laajentamisen on sanottu olevan nykyisen hallituksen tärkein työllistämispäätös. Se on ainakin varmaa, että se työllistää jatkossa oppilaitosten henkilöstöä. Toivottavasti kaikille opinnoissa oleville riittää edelleen tarpeeksi opetusta ja ohjausta. Tälläkin hetkellä oppilaitosten ylikuormitetut opiskelijahyvinvoinnin palvelut joutuvat ”etsimään” ja hakemaan opiskelijoita opintojen pariin. Opiskelijoiden pitää olla päivittäin opinnoissa tavalla tai toisella, jotta opintopisteet kertyvät ja homma etenee myös nykyisen rahoitusmallin näkökulmasta oikealla tavalla.

Oppivelvollisuuden laajentamiseen suunnitellulla euromäärällä saisi palkattua jokaiselle syrjäytymisvaarassa olevalle lapselle henkilökohtaisen ohjaajan tai muun tukihenkilön jo esiopetuksesta lähtien. Silloin olisimme varmasti ehkäisemässä tulevien vuosien haasteita.

Pelkään, toivottavasti aiheetta, että lopullinen vastuu nuoresta jää oppilaitoksille. ”Ei kannettu opiskelija koulussa pysy”, on viisaasti lausunut pitkän linjan ammatillisen erityisopetuksen emeritusrehtori Markku Aunola.