Onko sivistyksen ja oppilaitosten syytä olla huolissaan!?

Suomi kuuluu maailman ranking-mittauksissa hyvin monissa teemoissa TOP-5:een. Kirkkain kruunu on maailman paras koulutusjärjestelmä, josta haetaan oppia kaikista maanosista. Taloussuhdanteet ovat parantumassa ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen. Onko kenenkään syytä olla huolissaan?

Kyllä ja ei. Suomessa on pitkään jatkunut julkisen talouden yli varojen eläminen. Kestävyysvaje on noin 10 miljardia euroa, minkä vaikutukset ovat jo heijastuneet ja heijastunevat myös jatkossa opetuksen ja koulutuksen sektorille. Hyvä uutinen on, että budjettitasapaino ennustetaan saavutettavan jo vuonna 2021.

Uusi haaste yhteiskuntajärjestykselle on se, että kehittyneissä talouksissa keskiluokan ansiot ovat pienenemässä. Ensimmäistä kertaa teollisella kaudella seuraavan sukupolven elintaso ei automaattisesti parane. Myös perinteiset – ja ikuisina – pidetyt työtehtävät ovat häviämässä, esimerkkinä 140 000 kaupan kassatehtävää, joihin ihmispanosta tuskin tarvitaan kuin vähäisissä määrin 10-20 vuoden kuluttua.

Ei liene kovin väärin sanoa, että korkeakoulutetumman keskiluokan ja toiselta asteelta osaamisensa hankkineiden ammattiosaajien elämän onnistumisen eväät on saatu koulutuksen kautta. Sivistyskoneistolle tämä asettaa ison haasteen, miten saada kansalaiset ja nuoret edelleen uskomaan koulutusjärjestelmän kykyyn luoda mahdollisuuksia työmarkkinoille ja tulevaisuuteen, kun vanhat jutut eivät näytä toimivan.

Kokonaan oma lukunsa on huolestuttava ja kasvava aivovuoto, joka suuntautuu Ruotsiin, Iso-Britanniaan ja muille vetovoimaisille metropolialueille. Mitään takeita ei ole, että Suomessa koulutetut nuoret tulisivat takaisin tai tänne tulisi sama määrä osaajia muualta. Toistaiseksi Suomi on onnistunut houkuttelemaan kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita, joita korkeakouluissamme on yli 20 000, mutta joiden rooli on liian vähäinen Suomen kehittämisessä.

Molempiin ryhmiin, Suomesta lähteviin ja tänne tuleviin kv-opiskelijoihin ja tutkijoihin purevat samat lääkkeet. Heitä houkuttavat opetus ja oppiminen tiiviissä yhteydessä yrityksiin ja erilaisiin ekosysteemeihin, jotka keräävät osaamista ja luovat alustan uudelle työlle, työmahdollisuuksille, kansainvälistymiselle ja menestykselle.

Tallinnan teknillisen korkeakoulun rehtori Aaviksoo kertoi Viron EU-tulevaisuusseminaarissa anekdootin, joka hyvin kuvaa uusiutumisen tuskaa: korkeakoulujen uudistaminen on kuin hautausmaan uudelleenjärjestämistä, apua ei juuri saa ulkopuolelta, mutta ei varsinkaan sisältä. Viestinä tässä meille kaikille on, että jatkossa ei riitä yksittäisen korkeakoulun tai edes kokonaisen hallinnonalan uudistus, vaan koko yhteiskunnan pitää muuttua, jotta toivottuja vaikutuksia saadaan aikaan.

Huolissaan kannattaa olla, mutta parempaan tulevaisuuteen uskoen. Suomessa on yleissivistystä, huippuosaamista, pääomia, vakautta ja avoimuutta. Muistetaan vain pitää huoli, että muutokseen sisältyä olennaisella tavalla niin toisella kuin korkea-asteellakin ja itse asiassa kaikessa osaamisen kehittämisessä oppimisen integroituminen työelämään, yrityksiin ja kansainvälistymiseen.