Mistä puhumme, kun puhumme yliopistojen autonomiasta?

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti kesäkuun lopussa selvittäjäryhmän, jonka tehtävänä on toteuttaa arviointi autonomian tilasta yliopistojen sisällä sekä autonomian suhteesta perustuslain vaatimuksiin. Toimeksianto antaa mahdollisuuden sekä suppeaan että laajaan arviointiin. Laaja katsanto on ehdottomasti tarpeen.

Lainsäädännössä käytetään autonomian sijaan termiä itsehallinto. Perustuslaki toteaa, että ”tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu” ja, että ”yliopistoilla on itsehallinto sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään”. Itsehallinnosta tarkemmin säätävässä yliopistolaissa kirjataan, että ”yliopistoilla on itsehallinto, jolla turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista.”

Vaikka lakien perusteluteksteistä ja valiokuntien lausunnoista löytyy tarkempaa pohdintaa siitä, mitä itsehallinnolla ja autonomialla voidaan ymmärtää, autonomian tilan arviointi ei ole helppo tehtävä. Autonomia on autonomiaa jostakin, yliopistojen tapauksessa ennen kaikkea valtiosta, jonka suoraa päätösvaltaa yliopistojen sisäisiin asioihin haluttiin rajoittaa yliopistolain uudistuksessa reilu kymmenen vuotta sitten.

Sääntelyn taso määrittää myös autonomian tasoa

Yliopistojen tosiasiallinen kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä riippuu useista tekijöistä. Riittävän vahva talous on oleellinen. Omalla taseellaan ja liikevaihdollaan pyöriviä yliopistoja ei Suomessa ole, vaan toiminta rahoitetaan suurimmaksi osaksi vuosittain päätettävästä valtion budjetista. Muutoinkin yliopistot elävät valtion kanssa symbioosissa. Lainsäädäntö antaa toiminnalle raamit ja yleisistä tavoitteista sovitaan ministeriön kanssa käytävissä neuvotteluissa. Tällä hetkellä lailla säädellään muun muassa yliopistojen mahdollisuuksista perustaa koulutusohjelmia ja periä maksuja. Sääntelyn tai sääntelemättömyyden taso määrittää myös autonomian tasoa.

Eurooppalaisten yliopistojen yhteinen järjestö, EUA, on arvioinut 29 eurooppalaisen maan yliopistojärjestelmän autonomiaa käyttäen neljää ulottuvuutta: hallinnollinen, taloudellinen, henkilöstöpoliittinen ja akateeminen. EUA:n mittareilla Suomi on eri ulottuvuuksilla sijoilla 2-11. Paras sijoitus tulee akateemisen autonomian mittareilla, kehnoin taloudellisen.

Kun yliopistojen autonomian tilaa selvitetään, on sitä arvioitava kokonaisuutena, kuten esimerkiksi EUA on tehnyt. Jos arvioidaan vain yliopistojen sisäistä autonomiaa – mitä sillä sitten ymmärretäänkin – jää kuva yliopistojen tosiasiallisesta autonomiasta hyvin vajavaiseksi.