Mikä yhdistää museon ja koulutuksen?

Ateneumista poistuessani tunsin riemastuttavaa ylpeyttä näkemästäni. Tosin en ensimmäistä kertaa, sillä Ateneumissa on ollut useita elämyksellisiä näyttelyitä. Mieleeni tulevat välittömästi Tuomo Sepon kokoelma, Modigliani, Japanomania, Cartier-Bresson. Listaa voisi jatkaa.

Viimeksi kävin pitkästä aikaa katsomassa museon kokoelmanäyttelyä, joka sisältää Suomen taidehistorian merkkiteoksia. Useat niistä ovat minulle tuttuja, mutta tapasin myös monia ensimmäisen kerran. Teokset on ripustettu aikaisemmasta poikkeavalla tavalla ja seinissä on vahvat värit, jotka edesauttavat teosten esilletuontia. Kaikki tämä yhdessä avaa katsojalle uusia polkuja ja kokemuksia.

Kotimatkalla ajatuskulkuni johti pohtimaan, mitä yhtymäkohtia Kansallisgallerialla ja Sivistystyönantajien muilla jäsenillä on. Kaikki kiteytyy päivänselvästi sivistykseen, mutta jäseniämme yhdistää myös muu näkökohta.

Kuvataiteen tulevia mestareita kasvaa oppilaitoksissa. Taiteen perusopetus saattaa olla ensimmäinen askel lahjakkuuden tukemisessa kohti alan ammattia tai aikuisiän aktiivista harrastusta, joka voi olla niin museokäyntejä kuin taidekursseja kansanopistoissa, kesäyliopistoissa tai muissa vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Yleissivistävä peruskoulu, lukio tai ammatillinen koulutus ja korkea-asteen koulutus ovat mahdollistavia väyliä taidealan ammatteihin.

Taidemuseon toimintaan ei yksistään riitä itse taiteen substanssi ja sen tekijät. Museon toimintaan tarvitaan lisäksi paljon muuta osaamista kuten konservaattoreita, viestinnän ja tekniikan osaajia, johtajia ja hallinnon toimijoita sekä muita ammattilaisia. Heidän taitojensa takana on runsaasti eri alojen koulutusta. Juuri sitä, miksi jäsenemme ovat olemassa.

Koulutus ja tutkimus mahdollistavat paljon. Niin tekee taidekin.