» Uutishuone » Blogi » Koulutustasojen välillä tarvitaan vuoropuhelua – puhukaa keskenänne

Koulutustasojen välillä tarvitaan vuoropuhelua – puhukaa keskenänne

Työllisyysaste. Osaamisen taso, työurien pituus, elinikäinen oppiminen. Vaikeita ja toisiinsa aina monella tavalla liittyviä asioita. Ja korkeakoulutukseen osallistuvien osuus väestöstä, tai koulutustason nosto, esimerkiksi. Tuollaisten käsitteiden pohjalta voidaan lanseerata vaikkapa toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistus, tai lukiouudistus.

Nyt pikavauhtia tekeillä olevan lukiouudistuksen tavoitteena sanotaan olevan ”lisätä lukion vetovoimaa yleissivistävänä ja korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana kouluna, vahvistaa lukio-opetuksen laatua ja oppimistuloksia sekä sujuvoittaa siirtymistä korkeakouluun.” Ammatillisen koulutuksen reformissa taas koulutus uudistettiin ”osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisättäisiin työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä purettaisiin sääntelyä ja päällekkäisyyksiä.”

Korkeakoulutuksen eräs keskeinen laatua ja vaikuttavuutta vaikeuttava ongelma on tutkintoa suorittavan aineksen moninaisuus. Opiskelijat ovat kovin erilaisia sekä osaamistasoltaan että yleisiltä valmiuksiltaan. Korkeakoulut ovat perinteisesti ratkoneet tätä ongelmaa omasta näkökulmastaan, pyrkien tasoittamaan sisään tulevien opiskelijoiden eroja pääsykokeilla. Ammatillisen koulutuksen puolella todistusuudistus heikensi merkittävästi ammatillista väylää tulevien mahdollisuuksia jatkaa korkeakoulussa. Varsinaisen reformin pelätään mm. heikentävän opiskelijoiden matemaattisia ja yleisiä opiskeluvalmiuksia, tosin reformin täytäntöönpano on vasta alussa.

Molempien reformien perusajatusten joukossa on tuo nopeampi siirtyminen ja päällekkäisyyksien purkaminen. Jokaisen lukiolaisen tulisi pystyä lukion aikana ”kokeilemaan korkeakouluopiskelua”. Ajatuksen takana lienee jonkinlainen omimman alansa löytämisen toive; ehkä välivuodet vähenisivät? Mutta kuinka monen eri alan opintoja lukiolaisen tulisi saada kokeilla, ja kenen rahoilla? Pääsykokeiden vähentämispyrkimysten yhteydessä on myös puhuttu avoimen korkeakouluväylän käyttämisestä korkeakouluopiskelijoiden valintaan. Avoin korkeakoulu onkin hyvä innovaatio, koska se antaa suoraan tulevaan korkeakoulututkintoon liittyvää osaamista, ja avoimen korkeakoulun opinnoissa voi myös osoittaa selviävänsä tutkinnosta sekä motivaation että osaamistasonsa puolesta. Vaasassa toteutamme ammatillisen toisen asteen kanssa mallia, joka lyhentää opintoputkea puolella vuodella ja poistaa pääsykokeet menestyneiltä ammattiopistolaisilta.

Edellä esitetyn kaltaiset ”opintoputket” ovat ainakin oman kokemuksemme perusteella ehdottomasti suositeltavia, mutta tokihan nekin pitää suunnitella, enkä usko tässä serendipiditeettiin. Suorittamalla avoimessa korkeakoulussa kirjallisuushistoriaa ei kovin paljoa edistä tekniikan opintojensa alkua. Työurien pidentämisen kannalta on toki kaunis ajatus antaa monipuolisia perustutkintoja jotka myöhemmin helpottavat uudelleenkoulutusta, mutta käytännön – sen työelämän – vaatimukset antavat mahdollisuuden vain tiettyyn määrään vapaavalintaisia opintoja. Tutkintojen laajuuden kun pitäisi mieluummin supistua kuin kasvaa.

Näissä reformeissa tuntuu helposti unohtuvan, että ilmaisia lounaita ei ole. Avoin korkeakoulu on järjestettävä: sillä on kustannus. Valinnaiset opinnot korkeakouluissa: samoin. Lukiolaisten kokeilut yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa: samoin. Vastuu osaamistasosta ja oppimisvalmiuksista on pääsykokeen myötä korkeakoululla; pääsykokeiden poisto siirtää tuon vastuun toiselle asteelle. Vastuun mukana siirtyvät myös kustannukset, mutta eivät kokonaan. Ja mikäli perusaste, toinen aste ja korkea-aste eivät tunne toistensa koulutusten sisältöjä, vaatimuksia ja toimintalogiikoita, saattaa kauniista ajatuksesta syntyä lopulta kallis sotku, ilman selkeää maksajaa. Rahoittajat kun mielellään olisivat kutistamassa rahoitusta kaikilla tasoilla yhtä aikaa.

Ainoa ratkaisu saada näistä reformeista jotain kokonaisuuden kannalta järkevää ulos olisi nähdäkseni joillain keinoin saada lisättyä merkittävästi koulutustasojen välistä dialogia. Dare to Learn- tapahtuman worksopissa tuli esille ajatus koulutustasojen välisestä henkilöstövaihdosta. Se voisi olla hyväkin ajatus, toteuttamisessa saattaa tosin olla taas omat vaikeutensa. Joka tapauksessa koulutuspolitiikassa sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla pitäisi muistaa avioliittoneuvojan ohje: ”puhukaa keskenänne.”

Jaa

Seuraa