Koulutuksen arvonlisäverotus ja koulutuspolitiikka eivät kohtaa MBA-opinnoissa
Ulkomaisten korkeakoulujen ja niiden franchising-kumppaneiden toiminta Suomessa nousee aika ajoin keskusteluun. Ulkomaisten korkeakoulujen koulutustoiminta maassamme on toistaiseksi ollut varsin vähäistä ja pienimuotoista. Suomen korkeakoulujärjestelmän korkean laadun, kattavuuden ja opiskelijoille maksuttoman korkeakoulutuksen vuoksi maamme ei ole ollut kiinnostava markkina kansainvälisille korkeakoulutuksen tarjoajille.
Ulkomaista tarjontaa on ollut lähinnä erilaisissa MBA-ohjelmissa, jotka ovat jo työelämässä oleville suunnattuja laajoja täydennyskoulutuskokonaisuuksia, kestoltaan ja vaativuudeltaan jotakuinkin maisterinohjelmien luokkaa. MBA-ohjelmat eivät kuulu viralliseen tutkintojärjestelmään ja ne toimivat liiketoiminnallisen perustein. Ohjelmat ovat osallistujille maksullisia.
Kansainvälinen kilpailu on hyväksi koulutuksessakin. Laadukkaat ulkomaiset verrokit kirittävät MBA-opintoja tarjoavia suomalaisia korkeakouluja omalla lisätarjonnallaan. Kun kaikkia koskevat samat pelisäännöt, hinta ja laatu ratkaisevat sen kuka pärjää ja kuka ei. Valitettavasti suomalaiset korkeakoulut ovat joutumassa nyt takamatkalle ja vaikeampien pelisääntöjen piiriin. Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreen päätöksen mukaan Suomessa MBA-koulutusta tarjoavat toimijat ovat arvonlisäverolainsäädännön nojalla vapautettuja arvonlisäverosta, kun koulutus johtaa virallisesti tunnustettuun korkeakoulututkintoon. Suomessa on ainakin yksi brittiyliopiston etäpiste, joka tarjoaa MBA-opintoja osana emoyliopistoaan. Lisäksi vastaavaa franchising-tyyppistä on suunnitteilla. Opintojen kesto ja kokonaisuus ovat vastaavia kuin suomalaisten korkeakoulujen tarjoamissa ohjelmissa, mutta koska ohjelman suorittaneille voidaan antaa brittijärjestelmän mukainen tutkintotodistus, KHO:n päätöksen mukaan ohjelmat eivät kuulu arvonlisäveron piiriin. Tällaiset ohjelmat saavat siis kättelyssä 24 % hintakilpailuedun.
KHO:n päätös on looginen arvonlisäverolainsäädännön ja EU-oikeuden näkökulmasta, mutta suomalaisen koulutuslainsäädännön ja arvonlisäverolainsäädännön yhteisvaikutuksesta syntyy kafkamainen keitos. Päästäkseen samalle viivalle ulkomaista tutkintoa tarjoavien toimijoiden kanssa suomaisten korkeakoulujen tulisi tehdä MBA-opinnoista virallisia maisteriohjelmia, jolloin niistä valmistuville voisi myöntää maisterintutkinnon. Tässä ratkaisussa on kuitenkin pari isoa muttaa, joista suurin on se, että suomalaiset korkeakoulut eivät voi periä maksuja suomalaiseen tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Toinen vaihtoehto olisi ruveta tekemään yhteistyötä ulkomaisten korkeakoulujen kanssa siten, että suomalaiset MBA-opinnot hyväksyttäisiin viralliseksi tutkinnoksi jonkin toisen maan korkeakoulussa. Tämä taas olisi erittäin epätarkoituksenmukaista ja lisäkustannuksia aiheuttavaa kikkailua.
KHO:n päätöksen vahvistaman tulkinnan jälkeen tasa-arvoiseen tilanteeseen MBA-opintojen tarjoamisessa päästään vain isommilla poliittisilla päätöksillä. Yksi keino olisi tarkastella laajemmin koulutustoiminnan arvonlisäverokäytäntöjä. Koulutusta pidetään laajalla rintamalla Suomen keskeisenä menestystekijänä. Voisiko koulutustoiminnan verotarkastelussa löytyä ratkaisuja, joiden positiivinen vaikutus Suomelle olisi suurempi kuin mahdollisesti menetettävät veroeurot? Toinen vaihtoehto olisi ottaa nykyisenkaltaiset MBA-tutkinnot osaksi virallista tutkintojärjestelmää ja antaa lainsäädännössä erikseen lupa kerätä MBA-opinnoista maksuja.