» Blogi » Korkeakouluharjoittelijan valttikortti – uusia tuulia työelämään

Korkeakouluharjoittelijan valttikortti – uusia tuulia työelämään

Tira Kivilähde

Upean ruskan saattelema lokakuu tuo monille uutta tuulta työviikkoihin, kun etätyösuositukset tulevat päätökseensä ja alkaa paluumuutto yhteisiin työ- ja toimistotiloihin. Niin taukotilat kuin kokoushuoneetkin alkavat täyttyä puheensorinasta ja kahvikuppien jälkeensä jättämistä tahroista, ja huoneiden oville pysähtyneet työkaverit rytmittävät päivää eri tavalla kuin etätyön Teams-maininnat.

Osa uudemmista työntekijöistä saattaa tavata työyhteisönsä jäseniä ensimmäistä kertaa kasvotusten. Vaikka toimistoarkeen palaaminen on virkistävää ja helpottavaa, voi se tuntua myös jännittävältä ja oudolta. Työnteon rutiinit vaativat uudelleensovittamista, moni asia yllättäen tuntuukin vieraalta ja muuttuneeseen ärsykeympäristöön totuttelu vie oman aikansa. Yhteisiin tiloihin palaamiseen liittyvät tuntemukset ovatkin hyvin paljon samoja kuin ne, joita uudet työntekijät ja harjoittelijat käyvät läpi liittyessään uuteen työyhteisöön.

Harjoittelusta työelämän perspektiiviä opintojen oheen

Olen nyt kahden kuukauden ajan saanut vastapainoa yliopisto-opinnoilleni toimimalla Sivistan korkeakouluharjoittelijana, ja etäajan tuomista poikkeuksista huolimatta olen saanut valtavasti uutta tietoa ja osaamista työyhteisöltäni. Yliopisto-opinnot varustavat opiskelijan laajalla tieteellisellä näkökulmalla, erinomaisilla tutkimustaidoilla ja monenlaisilla muilla valmiuksilla, mutta tämän kaiken ohelle moni kaipaa myös konkretiaa ja perspektiiviä itse työelämästä. Siinä missä luentosaleissa ja tiedeartikkeleissa keskitytään kerralla muutaman valitun tutkimusmuuttujan tarkasteluun, työpaikoilla konkretisoituvat tuhannet toisiinsa linkittyvät ja toisistaan välittämättömät kausaliteetit, jotka viettävät loputtomia hallitsemattomia karkeloitaan.

Tutkintojen lyhenevät tavoiteajat ja tukimallit ohjaavat opiskelijoita nopeaan valmistumiseen, ja toisaalta toimeentuloa paikataan työtehtävillä, jotka joustavat mahdollisimman paljon opintojen ohella.

Miksi tämä asia hoidetaan juuri näin?

Harvassa ovat asiantuntijatason organisaatioiden tarjoamat pienituntiset työsopimukset, joten opiskelijoilla ei välttämättä ole mahdollisuutta saada tietoa tulevista työtehtävistään ennen valmistumista. On ilahduttavaa huomata, miten kasvavissa määrin myös yliopistoissa on alettu sisällyttämään vapaaehtoisia ja suoraan tutkintoihin kuuluvia harjoitteluita osaksi opintoja niin, että opiskelijalla on mahdollisuus saada jalkansa ovenväliin ja ensikosketus omaan alaansa jo ennen tutkintopaperin käsiin saamista. Harjoittelu voi toimia myös vahvasti tulevaa uraa ohjaavana ensiaskeleena, jossa omaan identiteettiin kudotaan uusia ominaisuuksia.

Korkeakouluharjoittelija on myös suuri voimavara työyhteisölle. Hän tuo mukanaan tuoreita kokemuksia ja näkemyksiä sekä uusia tuulahduksia tieteen tyyssijasta, mutta substanssiosaamisen ohella opiskelija voi toimia työyhteisön uudistajana ja eteenpäin ajajana. Opiskelijan havainnointia eivät rajoita piilevät hierarkiat tai vanhat kipukohdat, vaan hän nopeasti huomaa ja kyseenalaistaa tehottomat työtavat, jumiutuneet asenteet ja monet muut yhteisön kehityskohteet. Uutena tulijana hänellä on valttikortti, jota muut eivät ehkä enää uskalla käyttää, sillä hänen oletettu tehtävänsä on kysyä ”miksi tämä asia
hoidetaan juuri näin?”

Kyseenalaistetaan vanhaa ja luodaan uutta

Toimintatapojen kehittäminen on varsin tehotonta, jos kissan annetaan kiertää kuumaa puuroa sen sijaan että se nostettaisiin pöydälle.

Kaikkien osaajien potentiaali saadaan helpommin valjastettua käyttöön yhteisössä, joka näkee työntekijänsä niin yhdenvertaisina kuin yksilöinä, ja jossa vallitsee avoin, keskusteleva ja kannustava ilmapiiri. Sanotaan, että etätyöaika on pysyvästi muuttanut käsityksiämme itsestämme, työstämme ja mieltymyksistämme, ja olisi täysin hukkaan heitettyä potentiaalia jättää nämä uudet näkökulmamme huomiotta.

Nyt kun palaamme takaisin vanhojen seinien sisälle, onkin tärkeää yhdessä pysähtyä miettimään, millaisin keinoin paluu työpaikan yhteisölliseen arkeen saadaan sujumaan ja miten voisimme kohdata toisemme yhtä lämpimän avoimesti kuin vasta siipiään testailevan opiskelijan.

Tervetuloa takaisin kaikki kyseenalaistajat, kehittäjät, epäilijät ja innokkaat, otetaan kaikki irti lisääntyvistä kasvokkaisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksista!

Jaa

Seuraa

Tira Kivilähde

Kirjoittaja on Turun yliopiston kasvatustieteiden opiskelija ja toimii Sivistan korkeakouluharjoittelijana.