Kesäduunina järjestöhommia

Kesä – se aika vuodesta, jolloin opiskelijoiden luku-urakka taukoaa, ja nokka kääntyy kohti virkistäviä tuulia. Monelle se tarkoittaa kesätyöpaikkaa uusien haasteiden parissa. Lähes neljänkymmenen lähetetyn työhakemuksen ja uutteran etsinnäin tuloksena kesätyöpaikka löytyi EK:n jäsenliitosta Sivistystyönantajilta. Onneksi näin, sillä kesätyökampanjoista huolimatta, monelle kesätyöpaikka on kiven takana. Työskennellessäni täällä Eteläranta 10:ssä, mieleeni on herännyt ajatuksia siitä, millaisiin haasteisiin nuoret törmäävät töitä etsiessään. Olemmeko työnhaussa tasa-arvoisessa asemassa ja mitkä ovat valttikortit, joilla työpaikan saa?

Sivistystyönantajat on kuudenneksi suurin Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) 27:stä jäsenliitosta. SivisTa on työnantajayhdistys, joka keskittyy Suomessa opetus- ja korkeakoulualan työnantajien edunvalvontaan, sekä solmii yliopistojen, yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten yleissitovat työehtosopimukset. Jäseninä SivisTalla on yli 300 itsenäistä koulutuksen järjestäjää kaikilta koulutusasteilta perusopetuksesta korkeakouluihin.

Olen viimeisen vuoden opiskellut historiaa ja yhteiskunnallisia aineita Turun yliopistossa, mutta muutoin olenkin pääkaupunkiseudun kasvatti. Kiinnostuksen kohteisiini on aina kuulunut yhteiskunnan seuraaminen. Meillä kotona politiikka, talous ja päivän uutiset ovat aina kuuluneet arkipäivien puheenaiheisiin. Laaja-alainen yleissivistys on puolestaan aina ollut itseisarvo. Vahvin syy omille ainevalinnoilleni, on ollut mahdollisuus yhdistää kaikki nämä osa-alueet samaan pakettiin pää- ja sivuainevalintojen kautta. Historian, yhteiskunta- ja kauppatieteiden yhdistelmä luo laaja-alaista näkökulmaa yhteiskunnan eri toimintoihin, opettaa laajojen kokonaisuuksien ja syy-seuraussuhteiden hallintaa. Siis mahdollisimman monipuolisesti sitä, mistä järjestötoiminnassa on kyse. Ilokseni voin todeta voivani hyödyntää kaikkea oppimaani tämänhetkisessä kesätyössäni.

Monelle meistä se ensimmäinen kesätyöpaikka on löytynyt vaikkapa torilta mansikanmyynnistä tai kiireisten turistikohteiden keskeltä jäätelökioskista. Omat kesätyöni alkoivat 14-vuotiaana lähikaupan apulaisena. Erilaisten kesätyöpaikkojen myötä olen huomannut, miten tärkeitä kaikki työpaikat ovat olleet. Ne ovat opettaneet monia asioita ihmisten kohtaamisista järjestelmällisyyteen, kasvattaneet välillä pitkää pinnaa, mutta myös tuoneet varmuutta, sillä työelämässä tarvitaan myös napakkuutta – nöyrää, mutta itseään arvostavaa asennetta. Mietin toki usein, olisiko jokin asia voitu hoitaa toisin.

Kun ajattelen omia aikaisempia kokemuksiani, tärkeimpinä esiin nousevat työyhteisö, työtehtävät ja se millaisen vastaanoton uutena työntekijänä sain. On täysin selvää, että työelämän ensiaskeleet aloitetaan yksinkertaisilla työtehtävillä ja pienemmillä vastuilla. Itse kuitenkin näen, että monien nuorten kykyjä voitaisiin hyödyntää paljon tehokkaammin luomalla positiivisia kokemuksia ja uskomalla nuorten potentiaaliin. On tärkeää kokea itsensä merkitykselliseksi työyhteisössä. Itseäni ainakin on aina ilahduttanut, kun olen kokenut tulleeni kohdelluksi arvokkaana osana työyhteisöä ja työntekoa, vaikka olenkin ollut ”vain” kesätyöntekijä.

Vastuu luo velvoitteita, mutta samalla kokemuksen luottamuksesta. Nuoren korville on kuin musiikkia kuulla kannustusta: ”Olet fiksu ja saat itse päättää, miten toimit. Luotan siihen, että tehtävä hoituu mallikkaasti.”. Tämä luottamuksenosoitus luo itsevarmuutta ja kannustaa entistä parempiin suorituksiin. Kukapa ei haluaisi osoittaa kykyjään, kun näytön paikka on käsillä.

Tämän kaltainen myönteinen kannustaminen ja työyhteisöön hyväksyminen, eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä. Kielteisiäkin kokemuksia voi olla: aloitat uudessa työpaikassa, mutta kukaan ei välttämättä edes tiedä, että olet heidän uusi kesätyöntekijänsä. Kun duuni on ohi, et saa palautetta, mitä kaikkea sait aikaan. Itse toivot, että joku olisi tajunnut, mihin kaikkeen sinusta olisi ollut tai missä kaikessa olisit vielä kaivannut opastusta. Miten paljon olisitkaan voinut kehittää itseäsi tulevaisuutta varten. Ajattelen, että nuoren kehittymisen kannalta, olisi ihanteellista, jos työantaja antaisi kaikenlaista palautetta, mutta luovuttaisi samalla myös vastuuta työntekijälle. Se kannustaisi tuloksiin ja palvelisi myös työyhteisöä. Koskaan ei voi tietää, millainen myyntitykki tai tehopakkaus juuri kyseinen nuori on tai mihin kaikkeen hän pystyy. Opittavaakin takuuvarmasti on ja paljon. Tällöin olisi hyvä muistaa, että jokainen meistä on aloittanut jostain. Minkä kerran oppii, sen vanhana taitaa. Samaan mäntyyn tuskin kukaan haluaa kalloaan toistamiseen kajauttaa.

Ei pidä missään nimessä aliarvioida vakinaisten työntekijöiden kokemusta ja myötävaikutusta uuden työntekijän toimintaan ja tuloksiin. Korkeakouluopinnot antavat valtavasti valmiuksia toimia erilaisissa tehtävissä. Nuori ei kuitenkaan osaa vielä läheskään kaikkea ja tarvitsee konkarien neuvoja ja opastusta. Ensioletus on usein se, että sinun pitäisi jo tuntea toimintatavat. Opiskelethan sentään alaan liittyviä tietoja ja taitoja. Tätä pidetään harmillisen usein itsestäänselvyytenä.

Jotta nuorelle voidaan antaa vastuuta, on ensin kartoitettava, mitä tämä osaa ja missä kaikessa hän mahdollisesti kaipaa opastusta. Oikeanlainen oppimisympäristö osaa opastaa työntekijäänsä erilaisiin tehtäviin. Se vaatii työnantajilta aikaa, siis rahaa, mutta Suomen tulevaisuuden kannalta se on ensi arvoista. Korkeatasoinen koulutus ei yksin riitä. Länsinaapurissa työntekijät viihtyvät hyvin työpaikoillaan. Tämä näkyy menestyksenä viennissä. Osaaminen siirtyy voittoina työnantajille. Perusteellinen perehdytys on yksi niistä tekijöistä, joilla tuloksia luodaan. Oli kyseessä sitten työharjoittelu tai kesätyö, työpaikka nimenomaan on nuoren oppimisympäristö. Mihin Suomessa katoaa tuo osaamispääoma, kun siirrytään työmarkkinoille?

Media lataa lähes päivittäin negatiivisia uutisia talouden tilasta, kestävyysvajeesta, rahoitusten leikkauksista ja työttömyyslukujen kasvusta. Nämä ovat ikäviä, varsin epävarmoja ja pelottavia mielikuvia työelämään valmistautuville opiskelijoille. Itselleni tulevaisuuden toivoa luo kuitenkin se, millaisia kokemuksia olen juuri SivisTalla saanut. Koen olevani osa työyhteisöä nuoresta iästäni huolimatta. Saan juuri sellaista luottamusta, joka kannustaa minua eteenpäin työtehtävissäni. Kun tuon julki omia ajatuksiani, ne otetaan kiinnostuneena vastaan ja nähdään tuoreina näkökulmina, sekä uusina mahdollisuuksina. Ja ei huolta. Kun et osaa jotain, aina on ok kysyä.