» Blogi » Ikiaikaisia viisauksia vai vanhentuneita yksinkertaistuksia; ”kansanviisauksia” alaltamme

Ikiaikaisia viisauksia vai vanhentuneita yksinkertaistuksia; ”kansanviisauksia” alaltamme

Jukka Laakkonen

Kirjoitin blogin joulun ja uudenvuoden välillä, jolloin aivot olivat jonkinlaisessa hitaan käymisen tilassa tai jopa horroksessa; hyvä niin. Muutamana vapaapäivänä ei ollut tarpeen miettiä mitään ihmeellistä. Riitti, kun antoi vain ajatusten virrata omaan tahtiinsa ja nauttia ”luovasta lepoajasta”.

Olen aina pitänyt sananlaskuista tai vanhoista ”kansanviisauksista”. Niissä on jo nimensäkin mukaan usein kokemukseen perustuvaa ”viisautta” ja ymmärrystä elämänmenosta. Mutta vieläkö niillä on jotain käyttöä yhä monimutkaisemmassa maailmassa? Lienevätkö ne jo jopa kokonaan aikansa eläneitä ja vanhentuneita?

Siperia opettaa

Ajatus aiheeseen lähti katsottuani taas kerran puoli yhdeksän uutislähetystä. Uutisissa kerrottiin Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien uhittelevasta sanailusta. Mieleeni tuli ensimmäisenä, onko Siperia opettanut ja tulin nopeasti siihen lopputulemaan, että eipä ollut.

Opettaako Siperia vai tosiasiassa pelottaako tai pelotteleeko se. Aika, jona sananlasku on syntynyt, oli tyystin toinen. Siperiaan syystä tai toisesta joutunut tai sinne joutumisen uhan alla elänyt varmasti oppi, jos elävänä selvisi, toimimaan ”esivallan” edellyttämällä tavalla. Pelolla ”opettaminen” ei ole enää tätä päivää, mutta jos tarkoitetaan kokemusperäistä oppimista, niin se toimii mainiosti edelleenkin.
Sen jälkeen jo mietinkin, mitä muita aiheeseen liittyvää nousisi esiin muistini lokeroista.

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan

Tähän päivään paremmin sopivaa lausahdusta on vaikea kuvitella. Se sopii erinomaisen hyvin kaikkeen tekemiseen ja erityisesti tähän hetkeen, jossa tutkitun tiedon arvo monesti kyseenalaistetaan ja korvataan omalla mielipiteellä. Kaiken rationaalisen toiminnan perusta on, että ratkaisuja harkitaan tosiasioiden pohjalta. Tekemisiään ja sanomisiaan kannattaa harkita faktapohjalta, varsinkin jos niillä on vaikutusta muihin ihmisiin.

Ei oppi ojaan kaada

No ei nyt ainakaan sinne. Päinvastoin oppiminen ja opiskelu ovat auttaneet ”ojasta” pois, jos sellaiseen on sattunut joutumaan. Tämän soisi jatkuvan Suomessa, jossa ei ole varaa hukata yhdenkään potentiaalia. Koskaan ei toisaalta voi tietää, mitä oppia tulee milloinkin tarvitsemaan. Toimii siis tämäkin ”viisaus”.

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Pitkälti tämäkin varmaan pitää paikkansa. Omalla kohdallani tietyt matematiikan kaavat ovat jääneet mieleeni niin syvästi, etteivät ne pyyhkiydy muististani varmaan koskaan. Polkupyörällä ajoa ei tiettävästi myöskään voi unohtaa, mutta toisaalta vaikkapa ”väärin” opittu jonkin urheilulajin lajitekniikka pysyy melko tiukkaan muistissa ja uuden ”oikean” tavan oppiminen vie usein monin verroin aikaa. Tärkeää on pysyä ajan hermolla ja oppia kaiken aikaa uutta, mistä päästäänkin viimeiseen mieleeni tulleeseen ”kansanviisauteen”.

Oppia ikä kaikki

Tosi on. Jatkuva oppiminen on päivän sana ja aina voi oppia uutta. Uuden oppiminen ja opiskelu pitää mielen virkeänä ja tuo mielihyvää monellakin tapaa. Pieni lapsi oppii ikään kuin itsestään ja alaluokkien aikana oppimisen ilo usein suorastaan loistaa lasten kasvoilta. Ikärajaa oppimiselle ei ole ja vanhempanakin oppii helposti uutta, jos vain motivaatiota riittää. Monesti aiemmin opittu ja kokemus auttavat oppimisessa, kun pystyy rakentamaan oppia aiemmin opitun pohjalle.

Olkoon lopputoteamuksena se, että yleensä oppiminenkin rakentuu lopulta aiempien sukupolvien työlle, opeille ja tietämykselle. Myös sananlaskuissa tai vanhoissa ”kansanviisauksissa” on vielä vuonna 2022 jonkinlaista ajatonta ”viisautta” ja ymmärrystä ihmisen elämän peruskysymyksistä.

Jaa

Seuraa

Jukka Laakkonen

Kirjoittaja on Sivistan työmarkkinalakimies.