Hanne Salonen: Palkantarkistusten määräytyminen on monen tekijän summa

Työmarkkinatoimijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, miten palkantarkistusten pitäisi määräytyä. Selvää on, että ne ovat aina jonkun mielestä liian pieniä ja toisten mielestä ylimitoitettuja.

Kuluneella, ja osin vielä edelleen käynnissä olevalla työmarkkinakierroksella, on vaadittu yhtäällä alakohtaisuutta, toisaalta yleistä linjaa ja kolmantena vaihtoehtona vähintään sitä, mitä jollekin toiselle alalle on maksettu. Myös ostovoiman heikentymisen huomioimista on edellytetty laajasti.

Yleisen linjan mukaisia korotuksia sovittu laajasti

Yleisellä linjalla tarkoitetaan jo vakiintuneesti Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien sekä Kemianteollisuuden sopimusten määrittämää korotustasoa tietylle ajanjaksolle. Suomi on riippuvainen viennistä ja näiden alojen kilpailukyvyn säilyminen on koko Suomen taloudelle tärkeää. Tästä syystä vientiin ankkuroituminen on Suomen talouden kannalta perusteltua. Yleisen linjan mukaiset korotukset onkin sovittu kuluneella sopimuskierroksella jo 1 124 000 palkansaajalle.

Alakohtaisuus erilaisin silmin nähtynä

Kyselin verkostoiltani, jotka kattavat niin työnantaja- että palkansaajapuolen kuin liittoja ja yrityksiä, mitä alakohtaisuus kullekin palkantarkistuksissa merkitsee. Sain mm. tällaisia vastauksia:

”Alakohtaisuudella tarkoitetaan tietylle työehtosopimusalalle keskimäärin oikein mitoitettua palkantarkistusratkaisua. Näin mitoitettu ratkaisu alalla, jolla on X määrä yrityksiä, on joka tapauksessa osalle liian kallis ja osa voisi maksaa enemmän.” (Työnantajaliiton johtaja)

”Alakohtaisuus tarkoittaa kyseiselle alalle oikein mitoitettua ratkaisua. Kuitenkin jotta aitoa alakohtaista tai paikallista sopimista palkoista voisi olla, luottamusmiehillä pitää olla oikeaa ja ajantasaista taloustietoa. Luottamus on kaiken alakohtaisuuden ja paikallisen sopimisen a ja o.” (Pitkäaikainen pääluottamusmies)

”Ymmärrän alakohtaisuudella yrityksen toimialaa, jolla kilpaillaan – on se sitten alalla toimiva tai sitä palveleva tuotanto-, palvelu- tai logistiikkayhtiö – se on ekosysteemi, jonka mukaan eletään ja kuollaan.” (Yrityksen toimitusjohtaja)

”Alakohtaisuudessa on huomioitava toisaalta kyseisen alan yritysten taloudellinen tilanne, tulevaisuuden näkymät ja toisaalta alan sisällä työvoimatilanne ja työntekijöiden asema – mitkä ovat houkuttelevuustekijät, onko esim. työvoimaa saatavissa palkkatasoilla.” (Ammattiliiton johtaja)

”Alakohtaisten palkantarkistusten pitää huomioida taloudelliset toimintaedellytykset ja menestymisen mahdollisuudet. Alakohtaisuutta tärkeämpää on kuitenkin paikallisuus – paikallisuuden huomioiminen toisi lisää menestymisen mahdollisuuksia.” (Työnantajaedustaja korkeakoulussa)

”Alakohtaisuus on välttämättömyys, jotta voidaan huomioida erilaisia tilanteita. Alakohtaisuudessa pitää huomioida esimerkiksi se, jos palkkataso on jäänyt alalla jälkeen – samoilla prosenttikorotuksilla, jos mennään, palkkaerot pysyvät entisellään.” (Ammattiliiton johtaja)

Naapuripöytiin vilkuilu on inhimillistä, mutta ei auta Suomea

Työehtosopimusneuvotteluissa on ominaista kurkkia, mitä toisissa työehtosopimuksissa on sovittu. Vaikka alakohtaisesti ”oikea” ratkaisu olisi saavutettavissa tai viennin linjan mukainen ratkaisu olisi kaikin puolin alalle sopiva, ovat muilla työehtosopimusaloilla saavutetut ratkaisut erityisesti palkansaajapuolen neuvottelijoille merkityksellisiä. Tämä meille ihmisille aika luontainen tapa vertailla omia ansioita toisten ansioihin on toisaalta erittäin hyvä perustelu yleisen linjan noudattamiselle. Naapuripöytiin vilkuilu on inhimillistä, mutta se on palkankorotusmekanismina kuitenkin tuhoisa Suomen talouden kannalta, eikä sillä ole mitään kytköstä yrityksen tai organisaation palkankorotusvaraan.

One size fits all?

Työehtosopimusneuvotteluissa ei päästäne eroon naapuripöytiin vilkuilusta. Sen vuoksi yleinen linja on edelleen perusteltu, jotta taloudelle haitalliseen palkkojen korottamiseen ”nousevin huudoin” ei jouduta. Saman työehtosopimusalan sisällä saattaa kuitenkin olla hyvinkin erilaisissa tilanteissa olevia yrityksiä ja organisaatioita, mistä syystä yleisen linjan mukaiset ratkaisut ovat usein ainakin jollekin alalla toimivalle väärin mitoitettuja.

Yhdenlaisessa ”ideaalissa” yleisen linjan ja alakohtaisuuden yhdistelmässä työehtosopimusratkaisu tehtäisiin alan huonoimmassa taloudellisessa tilanteessa olevan yrityksen tai organisaation mukaan ja sen päälle neuvoteltaisiin paikallisesti kunkin yrityksen organisaation taloudellisen tilanteen ja tulevaisuudennäkymien mahdollistamat lisäeurot. Palkantarkistukset voisivat olla myös osin määräaikaisia, jolloin palkittaisiin tehdystä hyvästä työstä tietyksi määräajaksi. Mitä enemmän nimittäin betonoimme palkantarkistusjärjestelmäämme, sitä arempia työnantajat ovat. Tällaisen systeemin aikaansaaminen edellyttäisi paitsi riittävää yhteistä näkymää ja ymmärrystä talousasioista, mutta ennen kaikkea luottamusloikkaa työmarkkinoilla.