Ammatillisen koulutuksen uudistus onnistuu, jos ammatillinen opettaja onnistuu

Ammatillisen koulutuksen uuden lain periaatteina ovat asiakaslähtöisyys ja osaamisperusteisuus. Käytännössä työn tuloksia mitataan opiskelijoiden valmistumisella ja työllistymisellä tai jatko-opintoihin siirtymisellä. Muutos aikaisempaan on radikaali ja tulosten saavuttaminen vaatii onnistuakseen ammatillisen opettajan työn kriittistä arviointia ja kehittämistä.

Opettajan työn ydin on aina ollut autonomisuuden oletus. Tutkija Kimmo Mäki Haaga – Helian ammattikorkeakoulusta kiteyttää asian hyvin: ” Opettajan käsitys työn muutoksesta, työmuotojen ja –tapojen kehittämisestä ovat osalla vahvasti sidoksissa yksilökeskeisyyteen. Kyseessä on silloin opettajan autonomisuuden edistäminen – ei tiimien tai organisaation autonomisuuden kehittämien. Opettaja näkee, että hänellä on yksinoikeus työn suunnitteluun, opettamiseen, oppimisympäristön luomiseen ja arviointiin”. Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa, reformissa, tällainen oletus ei enää päde.

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työelämän jatkuva muutos haastavat opettajan työn aivan uudella tavalla. Yksilökeskeisyys on siirtynyt opettajasta opiskelijaan. Hän määrittää yhdessä työelämän osaamistarpeiden kanssa opettajan työn sisällön. Koulutuksen tuloksellisuus ja vaikuttavuus syntyvät puolestaan monen tekijän summana, ei pelkästään yksittäisen opettajan toiminnan kautta. Täten emme voi enää puhua vain opettajien täydennyskoulutuksesta, vaan koko oppilaitoskulttuurin ja toimintatapojen kehittämisestä. On myös syytä muistaa, että kouluihin on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana syntynyt opettajien rinnalle suuri joukko muita asiantuntijoita (kuraattorit, psykologit, erityisopettajat, kv-koordinaattorit jne.), jotka omalla työllään suoraan tai opettajien kanssa yhdessä vaikuttavat opiskelija-asiakkaan aikaansaamiin tuloksiin.

Nykyajan ammatillisen opettajan työ vaatii moniosaajuutta. Pelkkä kerran hankittu muodollinen pätevyys ei yksinkertaisesti riitä. Tarvitaan ammattien tuntemusta, digiosaamista, projektinvetotaitoja ja kasvatuksellista ohjausosaamista. Ja ennen kaikkea tarvitaan vuorovaikutustaitoja. Jos opettaja osaa keskustella opiskelijoiden, kollegoiden, työelämänedustajien ja jopa koulun johdon kanssa, on jo paljon saavutettu. Kysymys on myös poisoppimisesta ja kyvystä käsitellä muutosta. Osa opettajista on oivaltanut tämän ja muuttanut uhkan mahdollisuudeksi. Opettajan työ on saanut aivan uuden sisällön.

Reformin toimeenpanoa varten on käynnistetty OKM:n rahoittama ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän koordinoima Parasta osaamista -verkostohanke, jonka tavoitteena on tukea opetus- ja ohjaushenkilöstön toiminatatapojen uudistumista toimintaympäristön ja lainsäädännön muuttuessa. Käytännön toteutuksesta vastaavat ammatilliset opettajakorkeakoulut. Heillä on näytön paikka profiloida ammatillinen opettaja uuden opettajuuden lipunkantajaksi.

Yksi merkittävä este opettajien työn kehittymiselle on 1980 –luvulle jämähtänyt opettajien työaika- ja palkkausjärjestelmä. Maailma ympärillä on muuttunut, mutta OAJ edelleen itsepintaisesti puhuu lähes yksinomaan lähiopetuksesta ja opettajien autonomiaan perustuvista oikeuksista. Mikäli OAJ ei pysty näkemään ammatillisen opettajan työtä itsenäisenä omana professionaan, erotuksena yleissivistävästä ja korkeakouluista, voi edessä olla koko ammattikunnan työn merkityksen väheneminen. Kentällä suurin osa opettajista on valmiina isoon muutokseen. Esimerkiksi meillä Helsinki Business College Oy:ssä on jo kohta viiden vuoden ajan kokeiltu vuosityöaikaa, jossa on saavutettu hyviä tuloksia opettajuuden kehittämisessä ja työn monipuolistamisessa. Kukaan OAJ:n edunvalvojista ei ole ollut näistä tuloksista kiinnostunut.

Opettajan työn kehittyminen on reformin onnistumisen kannalta kynnyskysymys, varsinkin kouluissa, joissa on paljon suoraan peruskoulunsa päättäneitä nuoria. He tarvitsevat opinnoissa onnistuakseen ammatissaan motivoituneita ja osaavia opettajia. Luotan, että näin myös muut ajattelevat.