Uutiset

UNIFI, Arene ja Sivistystyönantajat esittävät kolmen keinon työkalupakkia jatkuvan oppimisen edistämiseksi – ”Työllisyysrahaston varoja voitaisiin käyttää myös työssä olevien kouluttamiseen”

24.08.2018 Suomalainen yhteiskunta on ison haasteen edessä. Väestö ikääntyy, ja työikäisten osuus kansalaisista vähenee. Samanaikaisesti työssä vaadittu osaaminen muuttuu aiempaa nopeammin. Työllisten osuutta on kyettävä kasvattamaan nykyisestä ja työssä olevien osaamista päivittämään nykyistä joustavammin. On arvioitu, että 2020-luvulla miljoona suomalaista tarvitsee merkittäviä uusia taitoja pelkästään digitalisaation ja tekoälyn seurauksena. UNIFI, Arene ja Sivistystyönantajat esittävät kolmen…

Uusi ammatillinen koulutus – uhka vai mahdollisuus?

23.08.2018 Ammatillisen koulutuksen uudistus on jälleen ollut otsikoissa viime viikkoina. Ammatillinen koulutus on uudistettu juurista latvoihin ja kuten suuret muutokset aina, siitä aiheutuu myös kasvukipuja. Vaikka vähenevä rahoitus ja mittava lainsäädäntöuudistus muodostavat kiistatta vaikean yhtälön, pelkkien uhkakuvien maalaaminen ei palvele opiskelijan tai työelämän etua. Lainsäädäntö täyttää syyskuun alussa yhdeksän kuukautta ja kaikkien vaikutusten arviointi on…

Sivistystyönantajat on mukana Työ ei syrji -kampanjassa – tavoitteena tasa-arvoinen työelämä

20.08.2018 Sivistystyönantajat on mukana Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n aloittamassa laajassa Työ ei syrji -kampanjassa, joka tähtää asenteiden muuttamiseen ja syrjinnän vähentämiseen työelämässä. Tavoitteena on tehdä työelämän tasa-arvosta itsestäänselvyys. Kampanjastartissa on mukana joukko erikokoisia organisaatioita eri toimialoilta. –Tarvitsemme kaikkia osaajia. Epätasa-arvoinen kohtelu ei saisi estää kenenkään työllistymistä tai onnistumista työssä, sanoo Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen. Työelämän kehittyminen…

Karoliina Huovila työmarkkinalakimieheksi Sivistystyönantajiin

09.08.2018 Karoliina Huovila, OTK, on nimitetty 15.8.2018 alkaen työmarkkinalakimieheksi Sivistystyönantajiin. Aiemmin Huovila on toiminut työmarkkinalakimiehenä PAMissa, jossa hänen tehtäviinsä on kuulunut työehtosopimustoiminnan lisäksi yhteiskuntasuhteiden hoitaminen osana edunvalvontaa, erityisesti vaikuttaminen työlainsäädännön valmisteluun. –Pitkä kokemus työmarkkinatoiminnasta antaa hyvät eväät uuteen kiinnostavaan tehtävääni, sanoo Huovila. Lisätietoja, Anne Somer p. 050 345 2134 Työmarkkinajohtaja, Sivistystyönantajat Teemu Hassinen p. 050…

Työvoimakohtaannon ongelmat eivät salli viivyttelyä

08.08.2018 Valtiovarainministeriö on valmistellut ehdotuksensa valtion talousarvioksi 2019. Keskeisimmät ratkaisut jäivät odottamaan hallituksen budjettiriiheä elokuun lopussa. Hallituskauden loppu ei saisi viivyttää akuuttien ongelmien ratkaisua. Taloutemme on käynyt läpi suurta rakenteellista muutosta, joka jatkuu. Erityisesti palvelutyöpaikat lisääntyvät. Ripeän talouskasvun ansiosta työllisyys on noussut ja työttömyys alentunut merkittävästi viimeisen vajaan parin vuoden aikana. –Yritykset kohtaavat aiempaa useammin…

Yliopistojen vaikuttavuus ja laatu paranevat kansainvälisyyden ja avoimuuden avulla

31.07.2018 Kansainvälisyys ja avoin tiede, tutkimus ja oppiminen. Sanoja, joihin jatkuvasti törmäämme julkisessa koulutuskeskustelussa. Mutta mitä näiden termien takaa löytyy, miten ne näkyvät koulutusorganisaatioiden arjessa ja miksi ne ovat niin tärkeitä? Haimme vastauksia Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kolalta. –Tutkimukseen ja korkeimpaan koulutukseen tehtävät panostukset ovat pitkäaikaisia ja korkeatuottoisia investointeja Suomen – ja maailman – parempaan…

Elämänpituinen opinpolku on iloa, mutta myös vastuuta omasta oppimisesta

19.07.2018 Kannustaako koulutusjärjestelmämme uuden oppimiseen? Miten lisätä työelämässäkin tärkeitä jatkuvan oppimisen taitoja? Kuka on vastuussa oppimisesta? Muun muassa näihin kysymyksiin haettiin vastauksia SuomiAreenan keskustelutilaisuudessa ”Elämänpituinen opinpolku – pitkää piinaa vai osaamisen iloa?” Keskustelu järjestettiin yhteistyössä Sivistystyönantajien, Skills Finland ry:n ja Jyväskylän EduFuturan kanssa tiistaina 17.7. klo 11.30-12.30 Porissa. Toista sataa kuulijaa seurasi Mikko Leppilammen juontamaa…

Korkeakoulut olisi otettava työsuhdekeksintölain piiriin

29.06.2018 Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä ehdottaa korkeakoulukeksintölain uudistamista. Esitysluonnoksessa on tunnistettu ja kuvattu hyvin nykylainsäädäntöön liittyvät ongelmat korkeakouluissa syntyvien keksintöjen kaupallistamisessa, mutta se ei kuitenkaan muuta nykylainsäädäntöä vastaamaan havaittuihin ongelmiin. Selkeintä olisi sisällyttää korkeakoulut työsuhdekeksintölakiin. Tällä hetkellä korkeakouluissa tehtäviä keksintöjä säädellään erillisellä korkeakoulukeksintölailla. Muut organisaatiot, kuten tutkimuslaitokset ja valtion virastot, ovat työsuhdelainsäädännön piirissä. Työsuhdekeksintölaki on…

Miten pidämme kaikki nuoret mukana? Kymppiluokat – tulevaisuuttaan pohtivan nuoren unohdettu mahdollisuus

28.06.2018 Peruskoulunsa v. 2016 päättävistä nuorista 435 jatkoi heti opiskelua peruskoulun lisäopetuksessa eli kymppiluokalla. Jos nuoren peruskoulu on sujunut takkuisesti ja päättötodistuksella on vaikea päästä jatkamaan opintoja, on tarjolla mahdollisuus korottaa numeroitaan ja saada siten paremmat valmiudet hakea jatko-opiskelupaikkaa. Perusopetuksen jälkeen voi hakea yhden lukuvuoden kestävään lisäopetukseen eli kymppiluokalle. Kymppiluokalla opetus suunnitellaan yksilöllisesti nuoren tarpeiden…

Sivistystyönantajat SuomiAreenassa – keskustelua koulutuksesta teatterin voimin

12.06.2018 Sivistystyönantajat on jälleen mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa SuomiAreenassa, Porissa. Järjestämme yhteistyössä Skills Finland ry:n ja Jyväskylän EduFuturan kanssa keskustelutilaisuuden aiheesta: Elämänpituinen opinpolku – pitkää piinaa vai osaamisen iloa? Keskustelu käydään tiistaina 17.7. klo 11.30-12.30 Kaupungintalon pihalla, Hallituskatu 12. Keskustelemassa ovat: Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen Jyväskylän kristillisen koulun opettaja, opetuksen Nobel -finalisti Jukka Sinnemäki Jyväskylän yliopiston…