Uutiset

KESUn sijaan tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja tilaa tehdä

Sivistystyönantajat kannattaa OKM:n ajatusta kumota koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa (KESU) koskevat pykälät yliopisto- ja ammattikorkeakoululaissa. Ehdotus kehittämissuunnitelmaa koskevan asetuksen kumoamisesta on myös kannatettava. Suunnitelma ei ole kyennyt tarjoamaan riittävästi ennakoitavuutta koulutus- ja tutkimuspolitiikkaan. Jatkossa oleellista on valtakunnallisia koulutus- ja tutkimuspolitiikan linjauksia tehtäessä pitkäjänteinen yhteistyö korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Tavoitteena on, että isot linjat ja…

Koulutus auttaa sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kertoo sivuillaan, miten Sivistystyönantajat ry:n jäsenet osallistuvat turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen. Koulutusalan toimijat ovat havahtuneet ajankohtaiseen haasteeseen ja tarjoavat turvapaikanhakijoille tarkoitettua koulutusta. Sivistystyönantajat ry:n jäseniltä löytyy vankkaa kokemusta maahanmuuttajien kouluttamisesta ja kotouttamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Monet oppilaitokset ovat tarttuneet nyt myös ajankohtaiseen haasteeseen ja ryhtyneet tarjoamaan turvapaikanhakijoille tarkoitettua koulutusta Lue koko juttu: http://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/2015/10/08/koulutus-auttaa-sopeutumaan-suomalaiseen-yhteiskuntaan/

Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen Opetushallituksen johtokuntaan

Valtioneuvosto asetti torstaina yleisistunnossaan Opetushallitukselle uuden johtokunnan toimikaudeksi 1.10.2015 – 31.12.2016. Elinkeinoelämän keskusliiton EK edustajaksi nimitettiin Sivistystyönantajat ry:n toimitusjohtaja Teemu Hassisen. Opetushallituksen johtokunta osallistuu strategiseen suunnitteluun ja toiminnan kehittämiseen sekä seuraa ja arvioi opetussuunnitelmien, tutkintojen, valmentavien koulutusten ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden yleisiä kehittämistarpeita. − Nykyisessä taloustilanteessa ja lähitulevaisuudessa johtokunnan rooli on merkittävä, kun opetus- ja koulutuskenttä…

Koulutuksen ja tutkimuksen satojen miljoonien eurojen säästöt uhkaavat tuhansia opiskelijapaikkoja – vaihtoehtoja täytyy löytää

Jos 750 miljoonan euron säästö muutetaan esimerkiksi yliopistojen opiskelijapaikoiksi, Suomessa on viiden vuoden päästä 54000 yliopisto-opiskelijaa vähemmän kuin tällä hetkellä. Luku vastaa puolta nykyisestä opiskelijamäärästä. Suomessa tulee parantaa kustannustehokkuutta monella rintamalla. Koulutus- ja tutkimusrahoituksessa se tarkoittaa, että rahaa on käytettävissä 750 miljoonaa euroa vähemmän hallituskauden lopussa kuin nyt. Keskustelussa katoaa helposti säästöjen suhde arkielämään, kun…

Koululaiset ja opiskelijat mielenilmauksen uhreina

Perjantaina 18.9. järjestettävä mielenilmaus kohdistuu lapsiin ja nuoriin. Suomessa on noin puoli miljoonaa peruskoululaista ja 100 000 lukiolaista, joiden koulumatkat vaikeutuvat huomattavasti mielenilmauksen vuoksi. Tilanne on erityisen vaikea niille tuhansille abiturienteille, jotka osallistuvat ylioppilaskirjoituksiin. Välillisesti mielenilmauksen vaikutukset ulottuvat lapsiin ja nuoriin sekä heidän perheisiinsä, vanhempien työpaikkoihin ja koko yhteiskuntaan. Mielenilmauksen kohteena ovat hallituksen päätökset, mutta…

Koulutussäästöjen toteuttamiseen tarvitaan luottamusta ja porkkanoita

Hallituksen tulee luottaa korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien kykyyn kehittää toimintaansa, Sivistystyönantajat ry:n uusi toimitusjohtaja Teemu Hassinen sanoo. KM Teemu Hassinen aloitti Sivistystyönantajat ry:n toimitusjohtajana 1.9.2015. Hän siirtyi tehtäväänsä Suomen aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalveluiden johtajan tehtävästä. − Haluamme Sivistystyönantajissa painottaa sitä, että edustamillamme aloilla on työnantajia, joilla on vastuunsa ja velvoitteensa hoidettavanaan, kuten muillakin työnantajilla. Jäsenillämme…

Ihmiseen on rakennettu sisäinen oppimisen ilo − Sivistystyönantajat SuomiAreenalla

– Mikä siinä on, että ei tästä pienestä kansasta saada kaikkea osaamista esiin?, kysyi paneelin puheenjohtaja Antti Loukola, Helsinki Business Collegen toimitusjohtaja ja rehtori. Suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen on aina tarvittu kaikkien panosta ja osaamista. Pienenä maana meillä ei ole varaa jättää ketään osallistumatta, niin yhteiskunnallisesta kuin inhimillisestä näkökulmasta. Tämä korostuu erityisesti nyt taloudellisesti vaikeina aikoina….

”Ei oppi ojaan kaada – entä tasapäistävä koulutus?”

Sipilän hallitusohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Uuden oppiminen on oleellinen taito, jota kaikki tarvitsevat muuttuvassa maailmassa. Etenkin tällä hetkellä, kun meidän täytyy kuumeisesti etsiä keinoja saada Suomi nousuun. Mutta olemmeko oppijoina kaikki samanlaisia, motivoivatko meitä samat asiat? Vastaako koulutusjärjestelmä uuden oppimisen haasteeseen? Miten erilaiset oppijat huomioidaan? –…

Koulutukseen normien purkutalkoot jatkuvien leikkausten sijaan

Lehdistötiedote Koulutuksen ja tutkimuksen säästöille tulee etsiä muita vaihtoehtoja. Uuden hallituksen tulee luottaa korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien kykyyn tehostaa toimintaansa. Koulutuksesta on Suomessa viime vuosina karsittu satoja miljoonia euroja. Tutkimuksen julkista rahoitusta on vähennetty vuoden 2011 jälkeen lähes 120 miljoonaa. Koulutus ja sivistys ovat kuitenkin investointeja niin yksilön kuin yhteiskunnan tulevaisuuteen. OECD:n uusin raportti osoittaa…

Sivistystyönantajat SuomiAreenalla

Tule kuulemaan kunnollista keskustelua koulutuksesta kesäiseen Poriin! Koulutus ja osaaminen puhuttavat. Huomioidaanko Suomessa erilaiset oppijat? Saako meillä olla huippu-urheilijoiden ja huipputaiteilijoiden lisäksi muita huippuosaajia? Miksi tasa-arvo tarkoittaa tasapäistämistä, kun oppilaiden, opiskelijoiden ja työelämän tarpeet vaihtelevat? Sivistystyönantajat ry järjestää paneelikeskustelun aiheesta: ”Ei oppi ojaan kaada – entä tasapäistävä koulutus?” Keskustelijoina: Aleksej Fedotov, Muutosvoima -valmennusohjelman perustaja ja…