Uutiset

Turvallinen työ, asiointi ja liikkuminen – webinaari hyvistä käytännöistä 10.6.2020

Koronavirus pysäytti keväällä 2020 yhteiskunnan normaalin toiminnan ja vaikutti voimakkaasti taloudelliseen toimintaan ja ihmisten arkeen. Rajoitustoimien hidastettua viruksen leviämistä yhteiskuntaa ollaan vähitellen avaamassa ja taloudellista toimeliaisuutta vauhdittamassa. Rajoitusten purkamisesta alkava uusi ajanjakso voi jatkua melko pitkään. – On äärettömän tärkeää, että erilaisia turvallisuustoimia tehdään ja seurataan jatkuvasti, jotta yhteiskuntaa saadaan turvallisesti avattua. Työturvallisuuteen ja vuorovaikutteiseen…

Turun yliopiston Hannula: yliopistojen kumppanuusmalleja tulee kehittää kohti pitkäjänteistä yritysyhteistyötä ja kumppanuuksia

Osaamisella, tutkimuksella ja koulutuksella on keskeinen rooli koronan jälkeisen maailman rakentamisessa. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta, jatkuva oppiminen ja korkeakoulutus ovat perusta, jolla Suomi nousee. Niihin panostamalla saamme hyvät edellytykset pärjätä globaalissa kilpailussa. Kun tarkastelemme nykyisiä panostuksia tutkimus- kehittämis- ja innovaatio (TKI) toimintaan, on Suomella vielä tekemistä. Tutkimus- ja kehittämismenojen suhde bruttokansantuotteeseen on tärkeissä kilpailijamaissa pääsääntöisesti…

Korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa muun kuin valtion perusrahoituksen osuus on kasvanut

Tilastokeskuksen mukaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat 6,4 miljardia euroa vuonna 2018. Tutkimus- ja kehittämismenojen suhde bruttokansantuotteeseen vuonna 2018 oli 2,7 prosenttia eli käytännössä samalla tasolla kuin vuonna 2016 ja 2017. – BKT-suhde on tärkeissä kilpailijamaissa pääsääntöisesti kasvanut tai ainakin säilynyt entisellään viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomessa suhde on laskenut 3,75 prosentista vuonna 2009, sanoo…

Tutustu sivistalaisiin, vuorossa Anna!

Olen Anna Hakola, Sivistan työmarkkinalakimies. Työpäivääni kuuluu paljon kaikkea mielenkiintoista. Muuttuva maailma vaatii uusia ja parempia ratkaisuja. Näitä etsin työkseni yhdessä neuvottelukumppaneiden kanssa, jotta jäsentemme työyhteisöjen toimintaedellytykset olisivat parhaat mahdolliset nyt ja tulevaisuudessa. Autan myös jäseniä päivittäin ratkomaan erilaisia yksittäistilanteita ja -kysymyksiä. Työn tekeminen vaatii hyvää juridista osaamista sekä kykyä löytää optimaalisia ratkaisuja, joissa on…

TKI-rahoitusta on kasvatettava, jotta koronakriisistä noustaan

Hallitus julkisti 23.4. tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tiekartan. Asiakirja on odotettu vastaus suureen lupaukseen: vuonna 2030 Suomi käyttää neljä prosenttia bruttokansantuotteesta uuden luomiseen TKI-toiminnalla. Maailma ei ole pysähtynyt koronasta huolimatta. Uutta tietoa luodaan ja uusia teknologioita otetaan käyttöön. Markkinat elävät ja muuttuvat koko ajan, kuten myös asiakkaiden ja kuluttajien odotukset. On varmaa, että jotkin…

Perho Liiketalousopisto kestävän kehityksen asialla

Perho Liiketalousopisto on 1600 opiskelijan ravintola- ja matkailualan sekä liiketoiminnan ammatillinen oppilaitos, joka toimii edelläkävijänä muun muassa vastuullisen matkailun ja kestävän gastronomian edistämisessä. Perhossa vastuullisuus perustuu arvoihin ja on osa jokapäiväistä tekemistä. Kaikki Perhossa suoritettavat tutkinnot sisältävät kestävän kehityksen opintoja. Koulukiinteistöjen sähkön ja veden kulutusta optimoidaan sekä uusia tapoja minimoida ruokahävikkiä ja jätekertymää kehitetään koko…

Turvallinen työ, asiointi ja liikkuminen mahdollistavat talouden avaamisen – opas hyvistä käytännöistä yrityksille julkaistu

Koronaviruksen tuomien rajoitustoimien hidastettua viruksen leviämistä yhteiskuntaa ollaan vähitellen avaamassa ja taloudellista toimeliaisuutta vauhdittamassa. Palautuminen edellyttää yrityksiltä näkyviä ja vaikuttavia turvallisuustoimia. Toimet tukevat myös ihmisten turvallisuuden tunnetta ja sen myötä luottamuksen palautumista. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on yhdessä jäsenliittojensa kanssa koostanut oppaan eri alojen hyvistä käytännöistä kaikkien suomalaisyritysten käyttöön. Oppaassa kuvatut käytännöt ovat suosituksia ja esimerkkejä…

Yliopistojen henkilöstön määrä ja ansiot nousivat vuonna 2019

Koulutuksen toimiala työllistää 187 000 henkilöä. Tämä vastaa 7,3 prosenttia työllisistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla nykyisin toimivissa Suomen 13 yliopistossa työskenteli syyskuussa 2019 kaikkiaan yli 30 000 henkilöä. Henkilöstöstä reilut 60 prosenttia kuului opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja reilu kolmasosa muuhun henkilöstöön. Harjoittelukoulujen opetushenkilöstöön kuului noin 800 henkilöä. Yliopistojen henkilöstö kasvoi kaikissa henkilöstöryhmissä. Opetus- ja tutkimushenkilöstössä…

Tutustu meihin! Vuorossa Sivistan Suvi

Olen Suvi Huotari, Sivistan työmarkkinalakimies. Työpäiväni täyttyy työryhmätapaamisista, neuvotteluista, jäsenyhteydenottoihin vastaamisista ja sidosryhmäyhteistyöstä. Myös kouluttaminen, uusiin asioihin perehtyminen ja niiden selvittäminen, ylipäätään valmistautuminen tulevaan, on tärkeä osa työtäni. Lisäksi työhön kuuluu myös erilaisten asiantuntijatekstien kirjoittamista Työn tekeminen vaatii uteliaisuutta, innostusta, sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä. Lisäksi se edellyttää vuorovaikutustaitoja, tiedonhankintataitoja, oikeusjärjestelmän tuntemusta ja työlainsäädännön tuntemusta; ylipäätään juristin…

Helsingin yliopisto valitsi kestävän kehityksen

Helsingin yliopisto on uudessa strategiassaan ottanut keskeiseksi tavoitteekseen edistää kestävää kehitystä. Ympäristönäkökulmien lisäksi mukana on YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Strategian onnistuneella toteuttamisella on suuri vaikutus kestävään kehitykseen koko Suomen mittakaavassa. Helsingin yliopisto on Suomen suurin yliopisto. Siellä opiskelee yli 31000 opiskelijaa ja henkilökuntaa on lähes 8000. Yliopistosta valmistuu vuosittain yli…