Blogi

Jussi-Pekka Rode

Koulutusselonteko 2020 – enemmän kuin asiakirja muiden joukossa?

Hallitus on käynnistänyt koulutuspoliittisen selonteon valmistelun opetusministeri Li Anderssonin johdolla. Koulutuskuntayhtymä Tavastian fasilitoimassa kutsutilaisuudessa Hämeenlinnassa 25.11.19 opetusministeri totesi läsnäolijoille toivovansa, että koulutusselonteko saavuttaa lähes yhtä tärkeän aseman Suomessa kuin puolustuspoliittinen selonteko. Koulutusselonteon motto on ”huipulla myös tulevaisuudessa”. Työhön halutaan osallistaa laaja joukko ja lopullisesti selonteosta päättää eduskunta. Koulutusselonteolla on näin mahdollisuus olla vähintäänkin tärkein koulutuspoliittinen…

Heikki Holopainen

Minne menet EU? – budjetista vain 13 % kasvua, työllisyyttä ja kilpailukykyä edistäviin toimiin

Neuvottelut EU:n rahoituksesta vuosille 2021-27 ovat käynnissä. EU tarvitsee uudistumista ja kestävää kasvua tukevan budjetin. Vuosikymmenen alussa EU-päättäjät maalasivat tulevaisuuskuvan, jonka mukaan Eurooppa tarvitsee älykästä, kestävää ja osallistavaa taloudellista toimintaa kyetäkseen takaamaan kansalaisten ja ympäristön hyvinvoinnin. Tämä kuva ei ole vanhentunut. Rahoituksesta sopiminen ei ole helppoa, vaikka taloustilanne on parempi kuin edellisen kierroksen aikaan. Brexit…

Tari Aho

Viisi kirjavinkkiä joululahjaksi – dekkareita ja rohkeita naisia

Kiertelin tänään kirjakaupassa ja pohdin joululahjakirjojen ostamista läheisille. Vaelsin hyllyjen välissä ja otin kirjan toisensa jälkeen käteeni miettien kirjansaajan mieltymyksiä. Mikä määrä mielenkiintoisia teoksia olikaan tarjolla! Samalla sain oivalluksen auttaa muita ja jakaa muutaman vinkin vastaavassa tilanteessa oleville. Dekkareita voi suositella aina. Uusi tuttavuus minulle oli ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin teos ”Avoimet ovet” (WSOY 2019). Kirjan…

Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala

Miten EU voi menestyä tekoälyajan osaamiskilpailussa?

Poliittisten, taloudellisten ja teknologisten muutosten keskellä tarvitaan vahvaa näkemystä siitä, minkä varaan voidaan, ja kannattaa, rakentaa kestävää tulevaisuutta. Osaaminen on kiistatta yksi avainasioista, joihin sekä Suomen että koko EU:n on syytä sijoittaa. Se ei kuitenkaan voi tapahtua tähänastista kehitystä suoraviivaisesti jatkamalla, vaan on varauduttava tulevaisuuteen, jota voidaan luonnehtia vaikkapa tekoälyn aikakaudeksi. On siis hahmotettava, mitä…

Harri Hietala

Tuore väestöennuste tuo esiin toisaalta koulutuksen haasteet ja toisaalta merkityksen

Tuoreen väestöennusteen mukaan Suomessa ei 15 vuoden kuluttua ole enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee. Maamme väkiluku lähtee nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Ennusteen mukaan vuonna 2035 väkiluku kasvaisi enää Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnissa Manner-Suomessa. Vuonna 2040 väkiluku kasvaa enää Uudenmaan maakunnassa – ja vain muuttovoiton ansiosta. Vuonna 2018 Suomessa oli 60…

Satu Ågren

Osaajapulan ratkaisemiseen lisää englanninkielistä ammatillisen koulutusta – lupia myönnetty nihkeästi

Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ratkaisemaan osaajapulaa, kun väestö ikääntyy, syntyvyys laskee ja huoltosuhde heikkenee. Monella alalla ammattiosaajien saatavuus on jo nyt keskeinen kasvun hidaste. Mutta miten voimme lisätä Suomen houkuttelevuutta? Ulkomaalaisen henkilön työllistyminen voi edellyttää osaamisen täydentämistä, joskus koko tutkinnon suorittamista. Nykyistä laajempi englanninkielinen tutkintotarjonta ammatillisessa koulutuksessa madaltaisi maahantulon kynnystä ja sujuvoittaisi täällä jo olevien maahanmuuttajien…

Jaana Erkkilä-Hill

Taiteellinen ajattelu luo tulevaisuutta

Hegelin Taiteen filosofia julkaistiin postuumisti 1835, siis kohtalaisen kauan sitten nykyisen pyrähdyksittäin sinne tänne sinkoilevan aikakäsityksemme mukaan. Hegel kirjoittaa taiteilijalle suodusta mielikuvituksen lahjasta, jonka haluaisin nostaa yhdeksi tärkeimmäksi yhteiskunnalliseksi voimavaraksi elämän moninaisilla poluilla. Tulisiko meidän keskittyä enemmän aineettomaan arvonluontiin? Ranskan armeija on palkannut niin sanotun ”Red Teamin”, tieteiskirjailijoista kootun ryhmän kuvittelemaan tulevia uhkakuvia, joita puhtaaseen…

Harri Hietala

Hallituksen työllisyystavoite vaati osaamispanostuksia budjettiriihestä

Kirjoitin alkukesästä Rinteen hallitusohjelmasta: ”Yhteenvetona voidaan eurojen kautta todeta, että koulutuksen ja tutkimuksen rahoitus on kääntynyt kasvavaksi kaikilla koulutusasteilla. Tämä antaa hyvän lähtökohdan koulutuksen järjestäjille lähteä kehittämään toimintaansa, kunhan sääntely ei tätä kahlitse. Samalla kuitenkin täytyy todeta, että merkittävältä osin lisärahoitus tulee olemaan määräaikaista. ” Nyt loppukesästä valtiovarainministeriön budjettiesityksen jälkeen on ollut kiivastakin keskustelu esitetystä…

Jussi-Pekka Rode

Toisen asteen koulutus kantaa vastuunsa – päättäjien kannettava sitä myös

Vanhat ajat palaavat mieleen. Vierailemme, osana opetushallituksen ammatillisen koulutuksen seminaaria, ruotsalaisessa toisen asteen lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa S:t Eriks gymnasiumissa. Visiitti vie ajatukset pakostakin aikaan ennen koulutusleikkauksia ja isoja reformeja. Käytävissä on tilaa kävellä, luokkahuoneissa tilaa työskennellä ja jokainen opiskelija tulee ”rahasäkki kainalossa” opiskelemaan. Tulosperusteista rahoitusta ei ole, koulutusleikkauksia ei mainita. Ainoa iso huolenaihe rehtorilla…

Suvi Huotari

Pimeyden ytimessä

”Mitä eroa on juristilla ja monnilla? Toinen elää pohjalla ja imee sontaa ja toinen on kala.” ”Entä mistä tietää, että on todella kylmä? Juristilla on kädet omissa taskuissaan.” Mm. näillä letkautuksilla entinen kollegani tapasi piristää päivääni. Kiitos hänelle, sillä olen useassa yhteydessä ilahduttanut muita näillä vitseillä. Vitsit saivat kuitenkin pohtimaan, että usealle lakimiehen työ näyttäytyy…